Olkkaritokoilua ja arkitottista

Ihmiselle joka suurinpiirtein elää auringonvalosta, sateinen, valoton ja harmaa päivä on melkein pahinta mitä voi tapahtua. Järkevä ihminen, jota en voi sanoa aina olevani, kuitenkin osaa ottaa sadepäivistäkin ilon irti.

Tarkoituksemme oli lähteä sunnuntai-illan kunniaksi hieman harjoittelemaan läheiselle kentälle, mutta homma eväytyi realistiseen havaintoon siitä, että tulisin takaisin todennäköisesti enemmän trikkiä muistuttavan koiran kanssa... Siispä päätimme Uskon kanssa ottaa pitkästä aikaa olkkaritokoilua. Olkkirin/huoneeni on siitä mukava että se on tarpeeksi tilava tarpeeksi pienelle seuruuttamispätkällekin.

Muistellen perjantaista treeniämme collieporukan kanssa päätin kokeilla jälleen kaukoja ja homma sujuikin vallan mainiosti :) Olen ehkä aiemmin tehnyt kaukoissa sen virheen että palkkaan vasta kun olen käskyttänyt sekä maahan että istu käskyn. Nyt kokeilinkin palkkaamista heti kun koira vaan istui tai kävi maahan. Omasta idiotismistani johtuen en tätäkään olisi itse keksinyt :D Noh aina oppii jotain uutta.

Toiseksi otimme hiukan hyppyjä.. Totean vain että leuanvetotanko on pätevä väline tähän hommaan :D kiristin sitä vielä niin löysästi että jos koira siihen osuu se putoaa heti.

Jaa että tästäkö yli? 

Kuvan mittasuhteet valehtelevat hiukan.. Otimme hypyn harjoittelua jo jokin aika sitten ja aiemmasta jatkaen jatkoimme. Lähdimme toteuttamaan hyppyä siten, että kun koira oli oikealla puolellani, viskasin sen vinkulelun toiselle puolelle estettä. Päästin koiran käskyllä hyppäämään esteen hyvin , ja hyvin äkkiähän tuo homman äkkäsi. Tästä on hyvä jatkaa :D

Ensiviikolla alkaa meillä myös arkitokokurssi. Koska kurssin kuvaus oli yksinkertaisesti houkutteleva, ( erityisesti murkuille suunnattu), oli sinne ihan pakko päästä. Kurssille ilmoittautumme kävi osaltamme hiukan extempore, mutta ajattelin että kurssille meno ei ainakaan muuta asioita huonommaksi. :D Pääsyy ehkä onkin se että haluan kehittää Uskon häiriösietokykyä etenkin muiden koirien läsnäollessa. < Toisaalta tässäkin asiassa ollaan menty ihan hirveästi eteenpäin, mutta lisäharjoitushan ei ole koskaan tappanut ketään :) Saa nähdä mitä tuleman pitää :D

Itku pitkästä ilosta

Niinpä niin...

Olen aina tiennyt että elämä on yhtä vuoristorataa monelta osin, mutta välillä tämä pohjanoteeraus iskee vasten kasvoja kuin nyrkki konsanaan.

Kaikki joiden kanssa olen ollut lähemmin tekemisissä, tietävät että Usko on kärsinyt jos jonkin sortin mahavaivoista lyhyen elämänsä ajan. Välillä on ollut helpompaa ja välillä vaikeampaa. Mahavaivat ovat olleet pääosin ripulointia jota esiintyy meillä suhteellisen usein, ja jonka kanssa ollaan saatu juosta eläinlääkärillä ties kuinka monta kertaa. Siltä on otettu laajempi verenkuva noin puolivuotiaana, giardia-testi ja vaikka ties mitä. Ainut mitä löytyi olivat hieman koholla olleet haima-arvot, mutta niitä ei osattu yhdistää mihinkään sairauteen.

Reipas pikku potilas

Kuten arvata saattaa, ripulointi alkoi taas viime viikolla, ja kuten aikaisempina kertoinakin, olen varannut tällaisiä tapauksia varten canicur kuurin lääkekaappiimme. Canicur on aikaisemmin vienyt ripulin mennessään muttei tällä kertaa. Lisäksi ripuli oli erilaista kuin aiemmin, seassa oli nyt limaa, joka viittasi paksusuoliongelmiin.  Ahkera maitohappobakteereilla leikkimisen ja riisin ja kanan keittelyn jälkeen, koira palasi hetken taas normaaliksi ja parin päivän normaaliolon jälkeen,  uskaltauduin lähtemään sen kanssa tokoonkin.

Oireet kuitenkin palasivat torstaina, ja silloin soitin Aholle, joka määräsi Uskolle antibioottikuurin sekä kortisonikuurin. Kuurin aloittamisen jälkeen koira ei ole enää onneksi ripuloinut... Ahon kanssa sovimme että mikäli kuuri ei tehoa toivotulla tavalla, on sen jälkeen edessä allergia-testi ja laajat uloste-tutkimukset.  Kaikki tämä sai minut ajattelemaan ja tekemään summasummarun yhtälöitä.

Usko on aina ollut herkkävatsainen koira, ja osittain luulen että se johtuu siitä että stressaannuttuaan se reagoi voimakkaasti vatsallaan. Tämä näkyi muun muassa päivänä sen jälkeen kun olimme käyneet paimentamassa, vatsa oli seuraavat päivät löysällä. Kuitenkin vatsan sekaisin oloa, on ilmennyt niinkin usein, etten enää osannut yhdistää stressaavia tilanteita mahan löysyyteen. Ruokavaliokaan ei ole muuttunut niin radikaalisti että se aiheuttaisi vatsan sekavuutta, muutama koirille suunnattu nami on aiheuttanut vatsanoireita muttei muuta.

Kaikki tämä ja erityisesti keskustelu Ahon kanssa, sai minut muutamaan todennäköiseen vaihtoehtoon:

 a)  Joko Uskolla on paksusuolentulehdus, joka on aiheutunut esim bakteerista, viruksesta, tai sitten sen on laukaissut stressi

b)  Uskolla on jokin yliherkkyyttä aiheuttava allergia.

c)  (Tämä on se pahin vaihtoehto) Usko voi sairastaa IBD:tä, suomennettuna kroonista suolistotulehdusta, johon ei ole olemassa hoitokeinoa. Sitä voidaan kuitenkin lääkitä ja kontrolloida
ruokavaliolla.

Keskustellessani Ahon kanssa hän ei sulkenut kroonisen suolistotulehduksen mahdollisuutta pois, mutta käski odottaa antibioottikuurin loppumista ja katsoa miten koira reagoi kun kuuri loppuu. ( Kuitenkin hän lopussa mainitsi ,että oli määrännyt kortisonikuurin juurikin Uskon hoitohistorian takia ja koska IBD:tä ei voitaisi laskea pois laskuista...)
Ohjeeksi hän antoi myös mahdollisen yksinkertaistetun ruokavalion, ja ruoka jaettuna moneen pieneen annokseen päivittäin.

Olen kulkenut pari päivää kuin sumussa. En vaan voi sanoin kuvata miten pahalta tuntuu..Syytän tapahtuneesta jatkuvasti itseäni ja mietin olisiko minun pitänyt toimia jotenkin toisin...  Välillä vollottanut koiran turkkiin ja välillä toistanut "kyllä se siitä Laura". Sisälläni asuu pieni pessimisti sillä aina kun jotain tällaista sattuu ajattelen automaattisesti pahinta ja ikään kuin valmistan itseäni siihen mitä on tulossa. Näin ei pitäisi tietenkään tehdä...Posiitiviisena asian että koira voi olosuhteisiin nähden hyvin ja syö ja juo normaalisti. Nytkin se yrittää leikkiä... reipas poika. <3

Ja tapahtui Joensuussa niinä päivinä...

Ehtoota kaikille kaikille karvaisille ja karvattomille.

Kevät painaa päälle, ja aurinko sulattaa paitsi katujen varsiin jäätyneet koirankakat, myös talven kaamoksessa pyörineen melankolisen mielen. Kevät näkyy myös talon siisteydessä sillä, joka paikka on täynnä kuraisia koirantassunjälkiä sekä karvaa...

Kesää odotellessa on helppo kiduttaa  itseään katselemalla edelliskesän kuvia :) 

Tälläisinä päivinä on kuitenkin mukava nousta koneen äärestä ja lähteä ulos nuuhkimaan mitä kevätilma tuo tullessaan ja viimeisin vkloppu onkin tullut vietettyä pääosin ulkona koirakavereiden kanssa pyöriessä.

Olimme collieporukan kanssa suunnitelleet jo pitkään yhteistä retkipäivää ja sellainen saatiinkiin pystyyn eilen lauantaina Pärnävaaran aurinkoisissa maisemissa. Vaikka aluksi näytti että osallistumisemme eväytyisi, kyydin puutteen vuoksi, uskaltauduin tutkailemaan Joensuun paikallisliikenteen bussiyhteyksiä. Häpeäkseni voin todeta etten ole juuri bussilla  liikkunut ja Jojon liikenne on yhtä silli-salaattia. Päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni etsiä ja ehtiä sopivaan bussiin joka veisi minut pärnävaaran nurkkauksille. Bussin käyttöä onkin jo aika ryhtyä opettelemaan muutenkin jos meinään pääästä osallistumaan jakokosken hajuerottelu kurssille :D

Lisätkää tähän jaloissa hyörivä koira ja taskusta putoilevat näkin palat niin saatte käsityksen Lauantain tunnelmasta. :D 

Paikalle löydettiin ja vielä hyvään aikaan.. Pian paikalle ilmaantuikin koira jos toinenkin ja viimein yli 10 koiran ja immeisen voimin suuntasimme kohti Heinävaaran laavua. Huippua että näinkin moni oli päässyt paikalle!!

Minullahan oli se kaino ajatus että Usko väsyttäisi itsensä juoksemalla kilpaa muiden kanssa....Noh ainakin se juoksi..nartun perässä nimittäin..  Ukko iski silmänsä yhteen "onnekaaseen" ja hurmaavaan nuoreen neitoon, joka joutui osaksi jatkuvaa lääppimistä ja ihailua. En oikein tiedä , oliko nuori herra itsekkään oikein perillä siitä miksi hän toimii näin, mutta voin sanoa että loppua kohden homma alkoi muuttua tämän touhua jo pitemmän aikaa katselleen omistajan mielestä ennemmän tai vähemmän rasittavaksi... Nuorta miestä pitikin olla lähes herkeämättä muistuttamassa, että kuinka toisten koirien kanssa oikein käyttäydytään ja ottaa miestä rauhoittumaan muualle. Eipä se niitä haluja silti tuntunut vähentävän. Noh...ainakin se on viriili, jos ei muuta. 

Kuitenkin lenkki oli monilta osin onnistunut, eikä kukaan, tietääkseni hukkunut matkalle. Olen edelleen hirmu iloinen että tästä kaupungista löytyy yhtä monta innokasta rodun harrastajaa... Maailma olisi paljon yksinäisempi paikka ilman teitä <3 comment-3--="" nbsp="">

Tänään sitten suuntasimme uudestaan lenkille, tosin hieman eri seurassa :) Uskon bestis naapurin irlannisetteri poika messissä . Kun on kaksi teini-ikäistä mutanttininjakilpi...anteeksi koiraa mukana, lopputulos on päätöntä menoa, ilman järkevää suuntaa. 

Hankiainen tarjosi kuitenkin mahdollisuuden myös pieneen tokotreeniin. Otin lähinnä seuraamispätkiä, koska sen harjoittelu on nyt kaiken muun ohella jäänyt vähemmälle. Ja voi kuinka huippu koira Usko osasikaan olla. Teimme temppuilua häiriössä. toisella puolella Uskon kaveri ja toisella koirapuiston hälinä. Usko kuitenkin jaksoi keskittyä todella hyvin ja seuruu oli itsessään loistavaa <3 nbsp="" p="">

Lenkki sujui muuten oivasti mutta loppua kohden huomasin Uskolla pienen haavan kannuksessa. Ilmeisesti leikki oli välistä muuttunut niinkin rajuksi että kannuskynsi oli siinä hötäkässä hieman revennyt. Nooh..onni onnettomuudessa. Kotiin päästyämme leikkasin karvat haavan ympäriltä jotta saisin hiukan parempaa kuvaa tilanteesta. Haava osoittautui onneksi luultua lievemmäksi ja luulen että ahkeralla haavan desifioimisella selvitään :) 

Hetken vielä yritettiin haastaa leikkiin...

Ja sitten nukahdettiinkin jalka suussa... :D 

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa :) Hauskaa viikon alkua kaikille!

Dawn of new beginning?

Tervehdys pitkästä aikaa!


Yhtenä päivänä rupesin tässä miettimään tämän blogin elämää ja sitä mitä tästä kirjoittamisesta tulee. Viime vuonna ehdin kirjoittaa kunnioitettavat kolme postausta, kunne kirjoittaminen jäi vähemmälle.  En ryhdy yksityiskohtaisesti puimaan syitä tähän, koska mielestäni ne eivät internettiin kuulu , mutta sanottakoon että viime vuoden lopussa tapahtui niin paljon odottamattomia asioita, jotka pistivät prioriteettilistauksen uusiksi ja kirjoittaminen sai jäädä, ainakin hetkeksi. Onneksi eräs nimeltä mainitsematon puikkoturpa, on pitänyt emäntänsä liikenteessä, ajattelematta niitä asioita jotka pistivät lähes kaiken uusiksi vuodenvaihteessa. Uskolle siitä suuri kiitos, olet paras poika <3 nbsp="">

En ole oikein koskaan ollut ihminen, joka purkaa tuntojaan paperille, varsinkaan muiden julkiseksi nähtäväksi, mutta toisaalta en ole myöskään ihminen joka pitää asiat itsellään ja mököttää nurkassa kun ei saa sanoja sanotuksi. Siksipä, blogi kokee uuden tulemisen peräti 7 kk jälkeen. Toimikoon tämä nyt henkireikänä kaikkien mahdollisten koiramaisten tuntojen purkamiseen. 

Mutta siis mitä meille kuuluu? 

Paljon on ehtinyt tapahtua puolessa vuodessa, ja ensi kuussa tulee täyteen 1 vuosi Uskontäytteistä elämää :D. etukäteis onnittelut sankarille, joka ei voisi syntymäpäivistä perustaa pätkääkään onhan jokainen päivä juhlan arvoinen. Emäntä kuitenkin toteaa, ettei paremmin vietettyä vuotta voisi ollakaan !!

Olin mäkin joskus pieni ja söpö...Nyt olen enää söpö. 

Viime vuosi kului pitkälti yhteiseen elämään opeteltaessa ja yhdessä elämiseen tottumisessa. Raahasin Uskoa paikasta toiseen, ja tutustuimme paljon uusiin ja ihaniin ihmisiin. Suuri kunnia kuuluu myös Joensuun collieporukoille, jotka ovat kannustaneet ja olleet mukana myös niinä huonompina päivinä. Kiitos ja kumarrus teille siitä! On yksinkertaisesti upeaa, että aktiivisia rodun harrastajia löytyy myös täältä rajan tuntumasta :) 

Minäkö tottelematon, älä naurata. 

Usko itse elää tällä hetkellä sangen vaihdeikasta elämää. Vaihdeikasta siinä mielessä, että aiemmin niin kuuliaisesta koirasta on kehittynyt murrosikäinen nuorimies, jonka kanssa on aina " välistä" väännettävä vitsaa siitä kuka talossa määrää.  Yleensä yksi verenhimoinen katse riittää palauttamaan nuoren hormoonipöllyissä vaeltavan nuoren miehen takaisin ruotuun :) Kiltti poikahan se pohjimmiltaan on eikä mutsin kanssa asetuta mielellään ristikkäin.

Murrosikään siirtyminen on tuonut jonkin verran haastetta koulutukseen liittyen. Nuori mies, jota kiinnostaisi kaikki muu paitsi oleellinen on ollut joskus hankala saada keskittymään siihen hihnan toisessa päässä kirkuvaan emäntään . Näinä vaikeina aikoina, olen kuitenkin lähinnä panostanut siihen että kaikki mitä sitten yhdessä teemmekin olisi mahdollisimman mukavaa ja koiraa motivoivaa. Pientä edistystä tapahtuu koko ajan, joten ei tässä "toivottavasti" olla ihan pitkin ryteikköjä menossa. Mutta tähänkin voidaan sitten todeta että aika kasvattaa niin koiraa kuin hihnanpäätäkin parempaan suuntaan ja toivottavasti myös siellä aivokapasiteetin ja järjen puolella tapahtuu positiiviseen suuntaan. :D Olisihan se pitänyt tietää kun uroskoiran otit.... On hyvin perinteinen kommentti. 

Mitä itse harrastamiseen tulee, on tottelevaisuus koulutus muodostunut osaksi viikottaista treenaamistamme. Jo vuonna miekka ja kivi, jolloin koirasta ei vielä ollut tietoakaan ei tottelevaisuuskoulutus kiinnostanut hirveän paljon. Homma vaikutti vähän liian hifistelyltä minun makuuni, enkä kiellä ettenkö joskus ajattelisi näin yhä. Kuitenkin Tottelevaisuus on vienyt mukanaan, ja vaikka meistä ei suomen tokovalioita tulisikaan, harjoittelemme me tottelevaisuutta, vaikka ihan vaan sitten koska se on kivaa ja koska yksinkertaisesti on kivaa omistaa koira jonka kanssa ei tarvitse pelätä, että se käyttäytyisi huonosti ( < tämähän on siis tavoite ei tämän hetken tilanne :P ) 

Tokoa siis vaan mitäpä muuta? Uusi vuosi tarkoittaa uusia uria ja latuja. Tänä vuonna tarkoitus olisikin siis lähteä kokeilemaan paljon kaikkea uutta. Eniten ehkä odotan keväällä alkavaa hajuerottelun kurssia, joka jo kuvaukseltaan vaikutti sellaiselta " I must have that".  Koska toko on, kuten edellä mainitsin, laji joka vaatii täsmällisyyttä ja tarkkaa silmää, täytyy ainakin omasta mielestäni vastapainona olla jotain jossa suoritus ei vaadi liikaa ajattelua, vaan se saa olla kaikin puolin vapaampaa ja mikäs sen parempaa kuin nenänkäyttö :) 

Ei meistä varmaan koskaan tule mestareita, parhaita tai saati muistettavia, mutta niin kauan kuin hauskaa piisaa ei muulla ole väliä. 

Myös näyttelyissä olisi tarkoitus pyörähtää. On kuitenkin jo alkuun myönnettävä etten koe olevani, ainakaan tässä vaiheessa vannoutunut näyttelyihminen, mutta tilannehan saattaa muuttua ajan myötä. Ehkä yksi syy näyttely-innottomuuteeni on yksinkertaisesti se etten kestä sitä mihin ulkomuotojalostus on ajanut tiettyjä rotuja, enkä usko että minun täytyy erikseen antaa tähän esimerkkejä. Toivoa sopii ettei collielle käy näin, vaikka katsellessani Cruftsin tänä vuonna, osanottajia collieden osalta, teki mieleni painaa pää tyynyyn ja itkeä. Koirat alkavat muistuttaa enemmän ja enemmän nallekarhumaisia chow choweja kuin collieta ( liekö sama tuomari ollut arvostelemassa rotuja :/ ). 

Olihan osanottajissa omaan silmään ihan mukiinmeneviä yksilöitä, mutta englanninmaan ihannecollie tuntuu silti olevan kaukana siitä mitä se esimerkiksi suomessa on. Kauhulla...anteeksi... kiinnostuksella odotan saapuuko kyseinen ihanne suomeen vai jatkaako armas kotimaamme siitä mihin se on nyt päässyt.  Upeaa kuitenkin on että kotimaassamme on alettu herätä siihen että colliesta on paljon muuksikin kuin pelkäksi näyttelykoiraksi. Muutokset eivät tapahdu hetkessä , varsinkaan ihmisten asenteissa , vaan pikkuhiljaa, ja toivonkin että rotumme vielä jonain päivänä nähdään potentiaalisena harratustoverina siinä missä esimerkiksi tämän hetken muotirotu bortsu. 

Kuva puhukoon puolestaan.

Arvostan kuitenkin ihmisiä, jotka jaksavat koiriensa kanssa näyttelyissä käydä ja  rakentavat koko ajan sitä rodunomaista pohjaa joka jalostukseen kuuluu. itse vain toivoisin näyttely-instituution muuttumista, terveyspohjaisempaan suuntaan ja suuntaan, jossa arvostettaisiin enemmän sitä koiran käyttöpuolta. 

Että tällaistä tällä kertaa :) Paljon on pohdittavaa koiramaailman osalta ja siitä tulenkin jatkossa päivittämään. Tieto ja taito kertyy niin, että uutta koiraharrastajaa kuten minua ihan välillä pelottaa se mitä tietä lähtisin seuraamaan. Koiramaailma on hämmästyttävän laaja. Omaa koiraa ottaessani luulin tietäväni suhteellisen paljon koirista, mutta arvatkaapa mitä, mitä enemmän käyn koulutuksissa ja mitä enemmän koiriin paneudun huomaan että minähän en oikeastaan tiedä mitää. Tämä seikka ahdistaa minua suunnattomasti, mutta toisaalta taas se saa suorastaan janoamaan lisää tietoa. Haluan oppia hyväksi kouluttajaksi, mutta ennenkaikkea haluan olla hyvä koiranomistaja. 

Tervetuloa takaisin Lukemaan!

Ollaan kavereita jookos niinku ananas ja kookos.