Tyytyväisyyspostaus

Se minkä olen elämässäni oppinut, on olla tyytyväinen kaikkeen siihen mitä elämä tuo tullessaan. Häpeäkseni totean että en ole ollut siitä vähästäkään aina kiitollinen. Siispä tämä postaus. Sisältö on sekalainen sillisalaatti ,mutta toivottavasti saatte selvää.

Kuva Ilona Karjalainen

Tavoitteitamme vuodelle 2016 on ollut terveys ja terveenä pysyminen. Vaikka vuosi on vasta alussa voinen todeta ,että alku näyttää hyvältä. Uskon vatsa on pysynyt pidemmän aikaa hyvänä, kiitos ruokavalion rustaamisen. Loppuunsa vatsan toiminnan normaalina pitäminen on ollut jopa todella helppoa, helpompaa kuin voisi luulla.  Uskon vatsa ei loppuunsa kyennyt käsittelemään suuria määriä luita, joten lisäsin ruokavalioon nappulaa ja nyt koira syö enemmän 50/50 ruokavalio periaatteen mukaisesti. Ruokavalion venkslaaminen ei ole pelkästään ollut syy tilanteen helpottumiseen, sillä pureutuminen itse vatsan häiriöiden aiheuttajaan eli stressiin, on ollut olennaista. Miten siis hoitaa stressiä? Ensin mietin tilannetta ruuan kautta. B-vitamiinien lisäys ruokavalioon, ja rasvan lisääminen on tuonut helpotusta.

Toisekseen arjen rutiinit, mutta toisaalta eri tilanteisiin totuttelu ja siedätys. En aio, enkä voi eristää Uskoa elämästä enkä halua tehdä niin. Säännöllinen treenaus, aivopähkinät, ja oma asenne ovat olleet myös ratkaisevia tekijöitä. Ja paljon koirakavereita tietenkin :) Mikäpä parempi tapa purkaa paineita kuin juosta yhdessä metsässä? Usko on kuin toinen koira, se on iloinen, onnellinen ja selkeästi elämäänsä tyytyväinen.

Kuva Noora Palovuori

Kuvat Noora Palovuori

Entäpä sitten treenaaminen? Uskon kohdalla on tapahtunut jotain jota en osaa selittää, onko se aikuistuminen ,en tiedä. Uskosta on tullut minun koirani, sellainen joka rakastaa mamman kanssa tekemistä tai vaan olemista. Se tekee hommia pilke silmäkulmassa, ja koska se tykkää tehdä, ei koska sen täytyy.  En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun se esim tokossa innostuu hirveästi tehdessään oikein , haukkuu, örisee ja hyppii vasten. Se on mamman oma kulta <3

Uskon kehitys on saanut minut miettimään...mitä seuraavaksi? Noh, alan olla sitä mieltä ,että kun keinot stressin hallintaan/ennaltaehkäisyyn on löydetty voimme alkaa huoletta valmistautua esimerkiksi tokon alokasluokkaa. Olen sanonut tuhat ja yksi kertaa että Usko alkaa olla valmis, tiedän sen tunnen sen ja vannon että jos ei muuta niin se hakee sieltä edes yhden tuloksen merkiksi siitä että olemme yrittäneet. Usko ansaitsee sen ,minä ansaitsen sen.


Hermoni eivät kestä pelkästään tokoa . Ilmoitauduimmekin ystäviemme Hansun ja Miisan kanssa hajuerottelukurssille! Jos tuo ei ole tarpeeksi hilpeää, niin ilmoittauduimmepa myös agi kurssille. :D Koska tämä on positiivisuus postaus, en ala luettelemaan miksi Usko ei ole ihannekoira agiin, vaan totean että kaikkea pitää kokeilla ;)

Päätän tämän blogipostauksen yleiseen pohdintaan. Olen ollut koiramaailmassa vasta vähän aikaa, mutta silti ihmettelen aina miten paljon ihmiset kysyvät neuvoja minulta koiriensa kanssa ja miten he päivittelevät koirani hyvää käytöstä. Ensimmäinen kommentini on yleensä; "Ei se todellakaan hyvin käyttäydy", ja "En minä osaa mitään" . Määränpääni on saada Uskosta helppo koira arkeen ja sitä se on. Se alkaa vastata hyvin pitkälti sitä ihannekoiraa koulutustasoltaan mistä aikoinaan haaveilin, mutta silti kyseenalaistan itseäni ja sitä.


Palatakseni teemaan positiivisuus; eikö sitä voisi edes kerran kiittää siitä mitä on? Koiramaailmassa vaaditaan koko ajan lisää ja lisää, ei riitä että koirasi kulkee toisten koirien ohi nätisti hihnassa, kohta sen pitäisi tehdä se ilman hihnaakin. Toisaalta sitten nämä vaatimukset ovat jokaisen oman mielen luomia ja minäkin teen niitä kaiken aikaa. En voi olla kuitenkaan olla mainitsematta suurinta saavutustamme, me kävelimme kaupunkialueella, ilman hihnaa ohittaen sekä ihmiset että toiset koirat ilman kommervenkkejä. Koirani käveli vierelläni ja jos se edisti kääntyi se ja katsoi seuraahan se mamma varmasti takanani. Silloin tiesin, minä olen tehnyt jotain oikein, minulla on syytä olla tyytyväinen.

Minä olen juoksijan koira

Vielä juoksen nopeammin kuin muut, ja jopa mutsianikin paremmin.

Joulu on osaltaan ahdistavaa aikaa, silläkin että herkkuja on, joka paikassa ja kun on opiskelija joka syö kun ruokaa vain on tarjolla voitte vain kuvitella mitä tapahtuu..köh köh. Joulu perheen kanssa sinänsä on aivan ihanaa <3 Olen onnellisimmillani juurikin perheeni kanssa, ja näin tuntuu olevan myös Uskon kanssa, se ottikin ilon irti yhdessä olemisesta.

Jouluun kuuluivat tietysti myös lahjat. En pidä niitä olennaisimpina ja voisin olla ilmankin, mutta onhan aina mukava nähdä ne iloiset ilmeet toisten kasvoilla, kun he avaavat pakettinsa. Minun kohdallani paketti piti sisällään jo kauan haaveilemani monitoimivyön.

https://media.mustijamirri.fi/media/catalog/product/cache/1/image/
1024x1024/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/1/5/150016.jpg

Oikein pätevän oloinen pakkaus! Olemme jo päässeetkin tätä jo kokeilemaan ja olen siihen tykästynyt ! Vyö on oikein monikäyttöinen, mutta meille se tulee lähinnä juoksukäyttöön. Käytössä vyö on erittäin mukavan tuntuinen eikä paina koska selkäosa on tarpeeksi leveä. Vyön talutin osassa on myös käden paikka tarpeen vaatiessa, ja vyön sivuilla on näkyvät heijastimet. Koiran kannalta vyössä on oleellinen jousto-osa, joka estää koiran selkään kohdistuvan paineen muodostumista.

Varusteet vaihtuvat varmaankin parempiin jahka yhteinen juoksuharrastus saa tuulta alleen , mutta aion mennä siihen asti elää näiden kanssa. Husky-valjaat ovat varmaan haman tulevaisuuden ostos, jos ja kun tuo innostuu juoksemaan.

Juoksutuntuma on minulle tärkeä ja ergonomiankin takia minun on kiinnitettävä siihen huomiota. Joskus muinoin lapsena satutin selkäni pulkkamäessä ja selkäni kärsi pahoja vaurioita. Lääkäriin emme tuolloin menneet, koska kipu lieveni nopeasti, mutta jälkiviisaana se olisi ehkä ollut suotavaa. Selkä kipuilee aina silloin tällöin ja jumiutuu herkästi. Lääkäri ehdotti juoksemisen aloittamista pikkumatkoilla ja pidentämään matkaa vähitellen. Juoksemisen lisääminen auttoikin selkääni, lihasten kasvaessa, ja olen huomannut että kun juokseminen on vähentynyt selkä muistuttaa itsestään aika ajoin.

Ennen koiran hankintaa, juoksin aktiivisesti lähes päivittäin ja pisimmät matkat olivat 20 kilometrin mittaisia. Koiran tuleminen taloon merkitsi paitsi juoksukaverin saamista myös kirittäjää. Uskon pentuaikana juokseminen jäi vähemmälle ja saatoin käydä satunnaisesti verryttelemässä koipiani. Hiukan hävettää myös se että kunto on päässyt hieman lopahtamaan noista ajoista ,vaan eipä hätää eiköhän tämä tästä.

Mitkäpä ovat sitten Uskon fiilarit juoksemiseen. Noh, juokseehan se, muttei välttämättä kuten pitäisi. Ensimmäiset 200 metriä sujuvat jouhevasti, mutta sen jälkeen into lopahtaa. Olenkin ottanut mieluiten niin että juoksu tapahtuu lyhyissä pätkissä ,jotta into pysyy yllä. Olen päässäni suunnitellut Uskolle juoksuohjelmaa tai ennemmin sen opettamisohjelmaa, ennen maratoonilenkkejä.  sanottakoon myös että kisakentät eivät ole tähtäimessä vaan puhtaasti hauskuus ja kunnon kohotus. Tähän asti emme ole siis juoksemalla juosseet, vaan ottaneet lyhyitä pätkiä, koiran jaksamisen mukaan.  Ihanteellinen kokonaisuus olisi canicross tyylinen suoritus ,jossa koira vetää ja omistaja säätelee tahtia.

 Kokonaisuudessaan ohjelma on tällainen:

1) Koiran totuttaminen varusteisiin

2) Innon herättäminen: Tämän ajattelin tapahtuvan houkuttelulla. Otetaan lyhyt pätkä ja apuhenkilö vähän matkan päähän lelua heiluttelemaan. Kun koira juoksee lyhyen matkan moitteetta välimatkaa lisätään ja lopulta apuhenkilö häivytetään pois. Lähdössä käsky "mennään".

3) Käskyjen opettaminen. Mennään, seis, oikea , vasen , ohi. Perussettiä.

4) Matkan lisääminen vähitellen. Kun kunto nousee nostetaan matkaa sitä mukaan. Liian pitkiä pätkiä ei aluksi.

5) Ravinnon sovittaminen juoksulenkeille: Niin ennen lenkkejä ei syödä vähään aikaan, ja lenkin jälkeen ollaan hetki syömättä. Ruuan tulee olla tarpeeksi energiapitoista juoksemista ajatellen.

Ennen kuin aloitamme Uskon kanssa kunnon harjoittelun, olen päättänyt saada tuon koiruuden anturat hiukan parempaan kuntoon. Nythän ne ovat hiukan kuivahkot. Syyksi epäilen kylmää ilmaa , jota tuon koiran tassut vihaavat yli kaiken. Vahinkojen välttämiseksi nyt edetäänkin varovaisesti eteenpäin. Kävinkin kaupasta tummelia, jota käytetään nyt joka lenkin jälkeen. Ensin suihkussa lämpimässä suihkuttelu, rasvaus ja sukat vähäksi aikaa tassuihin. Erittäin tehokas voide muuten, tosin äitini päästi suustaan heti kuultuaan tummelin ostostani ettei minulla ole lehmiäkään :D Lisänä menee lohiöljy sekä biotiini, joista uskon myös olevan apua anturoiden kunnon parantamiseen.

Hyvin huteran aasinsillan kautta pääsemmekin ensivuoteen :) Tarkoituksena on siis kohottaa kuntoa ja edistää terveyttä. Kun nyt uudesta vuodesta selvittäisiin ja siitä jonninjoutavasta paukuttelusta, jota se tuo tullessaan. Ensi kertaa ja hyvää uutta vuotta jokaiselle!