Punkkinenä, twerkkaava silmä ja kohti aloluokkaa

Koska otsikot...

Voi sitä kiroilun määrää, kun lumi suli ja paljasti jälleen pimeän maan. Juuri kun luulimme päässemme irti pimeydestä, siitä järkyttävästä määrästä kuraa ja pelosta ,että jäämme auton alle jo kello neljän aikaan, koska pimeys niin ei. En tiedä onko kaamos masennus iskenyt myös karvaiseen toveriini, sillä se on alkanut nukkua yhä enemmän sängyssä ja kaivata entistä enemmän huomiota.

Kehittävää tekemistä

Pimeys masentaa, mutta siitäkin huolimatta olemme yrittäneet pysyä positiivisina ja keksiä kehittävää tekemistä.  Aluksi pistin meidän heijastinrepertuaarimme kuntoon. Usko sai pantaansa, jo kauan kuolaamani orbilock-turvavalon, joka on ollut tooodella hyvä ostos. Samalla surffailukerralla tarttui netin syövereistä mukaan myös, toinen kuolaamani tuote, Pomppa !

Perunalla otettu kuva :P

 Siis aivan mahtava asuste. Uskon kaltainen koira ei tosin välttämättä kaipaisi päälleen enää yhtään mitään karvojensa lisäksi, mutta perustelen hankintaa seuraavasti:

- Suojaa kuralta ja muulta inhottavalta, hankittu kompromissina äitini kanssa , joka haluaisi edes jotenkin välttää kuran kantautumisen sisälle.
- Suojaa lihaksia. Koska en omista autoa, säälin etenkin talvikaudella Uskoa, joka joutuu olemaan valtaosan ajasta ulkona, kun muut koirat ovat sisällä. Suojaa, mutta myöskin lämmittää.
- Heijastimet. Älyttömän olennaiset tällaisellä kelillä. Olen hieman ylihuolehtiva tuon näkyvyyden suhteen, mutta olen huomannut että koskaan ei voi olla liian varovainen.

Kaiken kaikkiaan siis oikein pätevä peli. :)

Tuotearvostelut sikseen ja asiaan. Tämä syksy on ollut todellakin kaikkea muuta kuin leppoista paikallaan olemista. Minulla alkoivat opetusharjoittelut, mikä on tarkoittanut hyvin pitkiä päiviä. Usko on sopeutunut tilanteeseen suhteellisen hyvin, mutta välillä olen joutunut kokemaan huonoa omatuntoa, sillä minulla ei ole ehkä ollut sille aikaa yhtä paljon kuin ennen. Onnekseen harjoittelu loppuu ja palaan pian tuttuun ja ehkä hieman pitkäveteiseen opiskeluarkeen. Stressistä omalta osaltani kertoo se että olen vuosien hiljaiselon jälkeen onnistunut jälleen saamaan elohiiren silmään, joka on merkki siitä että nyt on aika höllentää tahtia.

Kaiken stressin ja muun ohella alkoi koira pärskiä eräänä iltana kummallisesti, eikä sille ollut tulla loppua. Ensimmäinen ajatus, nenäpunkki. Outoa tässä tartunnassa oli se että Usko ei tehnyt punkille tyypillistä reverse sneezingi, vaan pelkästään aivasteli. Diagnoosia oli siis hankalaa tehdä. Oli miten oli, otin turvan lähempään tarkasteluun ja kappas siletähän paljastui pala tikkua! Lievän hämmennyksen kämppiksen avustuksen ja pumpulipuikon avulla, tunkeilija saatiin kaiveltua nenästä pois. Noh, aivasteluhan jatkui. Tikku oli elellyt nenässä jo jonkin aikaa, joten en olisi ihmetellyt jos se olisi ärsyttänyt limakalvoja niin että pärskiminen jatkuisi tikun poiston jälkeenkin. Päätin kuitenkin varmuudeksi antaa muutaman tabletin, edellisestä kuurista jäänyttä milbemaxia ja pitää etäisyyttä koirakamuihin parin viikon ajan.

Milbemax lääke aiheutti myös mahan sekavuutta, jota hoisimme koti hoidolla viikon ajan. Kierre saatiinkin katkeamaan ja koiran vatsa jälleen normalisoitua. Ressukka vatsa kipeänä ja nenää kutittaa ei se ole helppoa koirillakaan.

Tilanne on nyt normalisoitunut, ja paluu harrastusten on tapahtunut hitaasti mutta varmasti.  Uskossa on puolensa ,sillä se sopeutuu tarvittaessa pelkkään kotikoiran rooliin, mutta nauttii yhtälailla tekemisestä yhdessä. Omasta mielestäni sen työskentely onkin parantunut hurjasti, toki ikääkin on tullut lisää.  Se keskittyy huomattavasti paremmin ja syttyy hommiin heti kun vedän treeniliivini päälle.  Olen todella ylpeä siitä, se on aivan mahtava.

Innostuksen puuskassani osallistuimme karvaisen kaverin kanssa myös poksin järjestämään kohti alokasluokkaa kurssille.  Aloitus näkymät olivat hyvät ja meninkin kurssille hyvillä mielin, tarkoitus oli näyttää omaa osaamista ja kysellä miten kannattaisi lähteä etenemään. Olimme Uskon kanssa ensimmäisenä esiintymisvuorossa, ja päätin tehdä alokasluokan liikkeet kokonaisuutena, paikkista lukuunottamatta. Noh,  koirahan teki mutta homma meni vähän pipariksi kun jännitti niin kovasti enkä oikein osannut handlata tilannetta tarvittavalla tavalla. Saatiin kotitehtäviksi treenata paikkista, hyppyä ja sitä tärkeintä perusasentoa. Uskollahan on ollut ongelmaa kääntymisen kanssa seuraamisen yhteydessä ja välistä sen perusasento on ihan päin sanonko mitä. Olin hieman tyrmistynyt, ja pettynyt lähinnä itseeni. Olin keskittynyt liikaa kokonaisuuteen ja jättänyt ne peruspilarit sikseen. Noh, ei kun treeniä, jos sitä joskus oltaisiin aloon valmiita.

Kun vuoden vaihdekin lähenee, olen miettinyt tavoitteita ensivuodelle. Ja ne tulevat tässä:

1) Terveys: Olennaisin asia, koitamme molemmat pysyä iskukunnossa ja hyvällä mielellä kaikki lähtee siitä.
2) Alo-luokan korkkaus
3) Maastolajeihin paneutuminen: Haku ja jälki pääsevät kevät kaudella uuteen nousuun.
4) Omistajan reipastuminen

Tässähän näitä taas yhdelle kertaa :) me alamme valmistautua pikkuhiljaa joulun viettoon ja jollen saa mitään järkevää kirjoitettavaa aikaiseksi ennen sitä, toivotan kaikille lukijoille hyvää joulua! :)