Suvi suloinen

Hyvää alkanutta kesäkuuta kaikille!


Kesä on saapunut ja jos sitä ei huomaa ulos katsoessa, niin sen huomaa viimeistään siitä kun koira on tiputtanut viimeisetkin karvansa ja kämppä näyttää siltä kuin karvainen tornado olisi pyörähtänyt kylässä.

Sillä välin kun muut lusivat lomilla, meikäläinen on aloittanut työt. Vietimmekin tuossa toukokuun ajan hiljaiseloa, sillä halusin ottaa parista lomaviikostani iron irti, ja olla tekemättä mitään järkevää. Koiralle tämä tarkoitti treenitaukoa, touhuamista koirakavereiden kanssa ja pitkiä lenkkejä.

Asiasta kukkaruukkuun, tänään on se päivä jolloin on kulunut tasan vuosi siitä kun eräs nimeltä mainitsematon pinokkio muutti luokseni asumaan. :) Asiaa juhlistettiin Jodan, lyhytkarvaisen colliepojan seurassa, jonka kanssa pistettiin myös pieni hehtaari metsää uusiksi. Kuvia tästä kohtaamisesta postauksen loppuun :)

Mitäpä vuosi onkaan siis pitänyt sisällään? Ensimmäisen koiran kohdalla kaikkihan on alkuun opettelua ja koirien maailmaan tutustumista. Näin jälkeen päin ajateltuna olisin voinut panostaa enemmän Uskon pentuaikaan, tein paljon virheitä joita en tuolloin tullut ajatelleeksikaan ja kadun niistä jokaista. Uskon kaltainen koira ansaitsisi paljon paremman ohjaajan, jonka kanssa sen kyvyt pääsisivät uuteen valoon. Ajatus Uskosta jonkun toisen koirana saa minut kuitenkin surulliseksi ja olenkin iloinen että juuri tämä kyseinen koira tuli juuri minulle. Se on opettanut minua niin paljon.  Se opetti että hyvien asioiden eteen on nähtävä vaivaa ja pantava kaikkensa peliin. Se opetti että asioita on tarkasteltava päivä kerrallaan ja huomista on turha murehtia. Se opetti, kuinka ihana rotu collie voikaan olla ja ennenkaikkea se opetti mitä on todellinen ja pyyteetön rakkaus. Kaiken kaikkiaan, se on juuri sellainen ystävä josta haaveilin ja vielä vähän enemmän. Kiitos Usko <3




Ilonaihetta riittää muutakin. Uskon vatsa on ollut täysin oireeton lähes kahden kuukauden ajan. Paitsi että omistaja ei ole enää saanut harmaita hiuksia , on koiran olemus muuttunut positiivisesti. Koiran energiataso on lisääntynyt ja samalla tekemisenhalu sekä iloisuus. Kaikki tämä on ollut paitsi lepäämisen myös Trovetin peura&perunan, enteromicron sekä stomax lisäravinteen ansiota. Kaikki tämä rumba on puhunut ruokaaineyliherkkyyden puolesta ja luulen että oireita aihetti joko riisi, vehnä tai maissi.

Kesän alku tarkoittaa myös koulutuksen osalla uusia asioita. Olemme alustavasti ilmoittautuneet Koirakoulu Napakan tokon alo kurssille sekä hakukurssille. Tokon aloitus napakalla perustuu pitkälti sihen että haluan vahvistaa alon liikkeitä entisestään, saada uusia vinkkejä liikkeiden toimivuuteen  ja valmistaa Uskoa tuleviin kokeisiin.  Napakan ohjaaja kisaa itse koiriensa kanssa evl luokassa, joten olemme hyvissä käsissä.

Tokon lisäksi aloitukseen siirtyy myös haku. Olemme treenanneet hakua tähän mennessä lähinnä leikkimielellä, mutta haaveena olisi saada siitä tokon ohella toinen päälaji. Aika kuitenkin näyttää kuinka koira lajiin syttyy vai syttyykö ollenkaan. Lähtökohdat ovat kuitenkin mielestäni hyvät ja tästä onkin hyvä jatkaa eteenpäin. 

ja nyt kuvia! Kuvien ottajana toimi Noora Palovuori :) Kaikki kunnia hänelle.

Vähemmästäkin juoksemisesta menee pää pyörälle :D

Työ kutsuu Lassie!

Aina muutaman kerran viikossa, pakataan reput ja suunnataan
nokka kohti työmaata. Opiskelijalle jokainen pennonen on tärkeä, ja muutamastakin tunnista saatavat roposet ovat arvokkaita. Henkilökohtaisena avustajana toimiminen ei kuitenkaan ole työ, jolla voisi kuvitella rikastuvansa , eikä se olekkaan työn pääpointti.

Aloitin henkilökohtaisen avustajan hommat noin kaksi vuotta sitten, samoihin aikoihin kun aloitin opiskelun yliopistossa. Homma oli kuin minulle tehty, sain tuottaa iloa jonkun toisen henkilön elämään. Silloin tällöin työssäni törmäsin muuan lapinporokoiraan,joka vieraili talolla aina silloin tällöin tervehtimässä asukkaita ja tuomassa hyvää mieltä. Jo silloin ajattelin , kuinka mahtavaa olisi saada tehdä tätä työtä yhdessä koiran kanssa.

Nykyään Usko kulkee työpaikallani mukanani aina silloin tällöin. Pentuna käytin sitä työpaikallani ihan siitä syystä että se tottuisi pyörätuoleihin ja erinlaisiin ihmisiin, mutta nyt näyttää silti että se meni sinne jäädäkseen . Nykyään, se tietää minne olemme matkalla , kun käännymme tietystä kadunristeyksestä ja osaisi varmasti itsekkin perille jo ilman erinäistä ohjausta. Saavuttuamme ovelle, ihmisten suut kääntyvät hymyyn ja iloiset huudahduset raikavat pitkin käytävää.  Nämä ihmiset eivät ole ainoita , jotka hymyilevät, kun Usko näkee nämä ihmiset sen korvat painuvat päätä vasten, häntä vispaa kuin vimmattu, ja sen kasvot vääntyvät ikäänkuin hymyyn.

Usko tervehtii kaikkia vastaantulevia henkilöitä. Normaalisti ihmisistä täysin riehaantuva koira, kävelee viileän rauhallisesti, antaa rapsuttaa itseään, ja lipaisee hellästi kättä, se tietää että näiden ihmisten kanssa on oltava hieman varoivaisemmin. Kerran muuan nainen silminnähden pelkäsi Uskoa. Koira aavisti tämän, tekeytyi niin pieneksi kuin mahdollista, otti muutaman ryömimisaskeleen ja nuolaisi tämän kättä varovaisesti. Tämän jälkeen nainen kumartui juttelemaan ja rapsuttamaan koiraa, vailla pelkoa.

Kun liikumme avustettavani kanssa, Usko kulkee rauhallisesti mukana. Se ei hötkyile tai vedä vaan kulkee avustettavani tahdissa, ikäänkuin varmistaen että tämä pysyy mukana. Viimeksi avustettavani kysyi, saisiko hän taluttaa koiraa, matkanteko etenikin niin että minun työntäessäni pyörätuolia, avustettavani talutti Uskoa, joka käveli nätisti vierellä.

Väsynyt, mutta onnellinen. Raskas työpäivä vaatii veronsa.

Koiran kanssa liikkuessa huomaa kuinka pienet asiat voivat tehdä ihmiset onnellisiksi. Olemme käyneet monissa paikoissa, invaliditaloista, vanhustenkoteihin. On sanoin kuvaamattoman upeaa, kun normaalisti hiljainen vanha rouva alkaakin yhtäkkiä puhumaan ja kertomaan lapsuutensa koirasta tai kun vaikeasti invalidisoitunut henkilö kurkottaa kättään saadakseen rapsuttaa koiraa.

Ehkä se mitä yritän tällä postauksella sanoa on, pistäkää hymy kiertämään. Käykää koirienne kanssa ilahduttamassa ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta omaan koiraan. Koirat on luotu tänne ihmisten iloksi ja parhaiksi ystäviksi, ja kaikkien tulisi päästä osallisiksi siitä ilosta.

Loppuun vielä kuva kepistä, jonka Usko tänään ulkoillessamme löysi ja toi minulle ...Liekkö ollut puhdasta sattumaa tai sitten tuo koira osaa lukea. "I love you forever"

Maha kuntoon ja kohti uusia tuulia

Hyvää toukokuuta kaikille!

On kulunut pari viikkoa viime päivittelystä tänne ,joten on taas korkea aika päivittää Uskon kuulumisia :)

Aloitetaanpa siitä hyvin perinteisestä murheenkyynistä eli vatsasta. Uskon vatsa on voinut erittäin hyvin. Ruokavalion muutoksen, tarkan eliminaatiodieetin ja enteromicrokapseleiden avulla koirasta on jälleen tullut , oma iloinen itsensä. En oikeasti osaa kuvatakkaan miten iloinen olen ,kun nään koiran temmeltämässä ja saamassa hepuleita kuten aina ennenkin. Kuitenkin, Juha Sipilää tässä lainaten totean " Pessimisti ei pety". En aseta liian suuria toiveita tuon mahan "täysin" kuntoon saamiseen ainakaan vielä, ja on parempi olla liikenteessä hieman pessimistisellä kannalla ,jos jossain vaiheessa tulee takapakkia.

Pari viikko on näin ollen mennyt oikeastaan pelkästään levätessä ja parannellessa, tuota kovan onnen pakkia. Stressiä välttääksemme, ulkoilimme paljon metsissä ja mahdollisimman paljon irti. Treenauskin on jäänyt vähemmälle, stressin välttämiseksi koiran aktivointi on tapahtunut periaatteessa ainoastaan neöjän seinän sisällä, kotioloissa. On se vaan sopeutuvainen elukka! Se ei ole hyppinyt seinille koko tänä aikana ihmetellen ,kun ei mitään tehdä. Kun, viimein eilen sitten otimme hiukan treeniä ja suuntasimme kentälle tekemään hiukan seuruupätkiä ja ihan vain periaatteessa leikkimään ,oli koira kuin ilmiliekeissä. Se sai hepuleita lähes joka liikkeen jälkeen, kehuttuani sitä ja riepotti lelua kuin viimeistä päivää. Hyvä paluu treenikentille etten sanoisi ;)

Jotta tämä blogi ei nyt muuttuisi pelkäksi sairaskertomukseksi, siirtykäämme muuhun asiaan. Viime viikon perjantaina, eli tasan viikko sitten, Usko korkkasi misseily-uransa käyntiin, osallistumalla Josepan perinteisiin Vappumätsäreihin. Vaikka kyseessä olikin vain mätsäri, otti allekirjoittanut sen erittäin suurella jännityksellä, jopa niin suurella etten meinannut edes kehään asti päästä. Usko sijoittui kuitenkin hienosti ja sain ensimmäisestä kehästä Punaisen nauhan. :) Vaikka koissu yrittin tappaa tuomarin suuteloimalla tätä, kuten ranskalaiset kuunaan, olin silti todella ylpeä pojasta. Se jaksoi pääosin hienosti keskittyä itse tekemiseen, eikä hökellellyt turhia.

Samaan syssyyn ilmoittauduimme, paikan päälle alkavalle koiratanssikurssillekin :D. Isä kysyi kuullessaan asiasta: " Jaa, meinasittekos vallan Tanhua, Tangoa vai peräti Tankotanssia. Olen jo ties kuinka kauan seurannut koiratanssikilpailuita ja esityksiä, ja haaveillut salaa että " hei tuotahan olisi ihan jees päästä kokeilemaan". Parhaimmillaan esitykset ovat niin lumoavan upeita että pari kertaa on tullut kyyneleitäkin vuodatettua.

Eli välillä muutakin kuin epäonnea :) On vaan niin huippua nähdä että oma koissu voi hyvin. Jos luoja suo tästä alkaakin sitten uusitreenauskausi ja uudet kujeet :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Oon yksivuotias, oppimaan innokas!

Niimpä niin

Tänään 16.4.2015 Täytti, Millake's noble brine anti alias Usko tasan yksi vuotta! Sillä aikaa kun emäntä on puinut ajanlentoa ja omaa ikääntymistään siinä sivussa, on haukku toipunut viikon lääkärireissusta hyvin :) Tuloste ei ole vieläkään ihan normaalia, mutta pikkuhiljaa kohti parempaa suolentoimintaa...


You know I can't smile without you     
I can't smile without you
I can't laugh and I can't sing
I'm finding it hard to do anything
You see I feel sad when you're sad
I feel glad when you're glad
If you only knew what I'm going through
I just can't smile without you

You came along just like a song
And brightened my day
Who would of believed that you were part of a dream
Now it all seems light years away


Onnea Usko rakas!

Kun pakolliset onnentoivotukset on huudeltu..siirryn muuhun asiaan. Saimme haasteen Ilonalta ja Halti pojalta.  Tarkoitus olisikin nyt vastata haasteeseen ja vastata kouralliseen collieaiheisia kysymyksiä :)



1. Miten päädyit ottamaan collien?
Aloitetaas sitten ihan alusta... Kun perheeni joutui luopumaan labradorinnoutaja Dannystä, minun ollessani noin 10 vuotias, haaveilin pitkään toisesta labbiksesta. Sekin olisi ollut tietenkin poika ja nimeltään Danny. 

Ikää kuitenkin karttui ja rotuvaihtoehdot vaihtuivat. Katseeni kääntyi paimenkoiriin ja erityisesti saksanpaimeniin, mutta rotu jäi pois vaihtoehdoista terveystilanteen vuoksi, enkä ensikertalaisena olisi muutenkaan välttämättä olisi pystynyt hallitsemaan kys. rotua. 

Lukio-aikoina, liityin joensuun dog-sitteri kerhoon ja sitä kautta sain kokemusta eri roduista. Työskenneltyäni noin vuoden sitterinä kohtasin collien. En normaalisti sano ,että se oli rakkautta ensisilmäyksellä, koska en oikein usko sellaiseen , mutta nyt teen poikkeuksen. :) Se koira valloitti sydämmeni aika lahjakkaasti. Lenkiltä tultuamme pestessäni sen tassuja, painoin pääni sen paksuun karvaan ja olimme siinä ties kuinka kauan. Silloin päätin että haluan joskus collien.

 Tappelin pitkään lyhytkarvaisen ja pitkäkarvaisen version välillä, ja loppua kohti totesin että antaa kohtalon päättää, se kumpi versio ensin vastaan tulee ulkona muuttaa luokseni. En koe rotujen välistä eroa suurena, ja pidänkin hyvää nahkaa ja pehkoa hyvin samankaltaisina.  Samaisena päivänä kesätöissä sitten tiirailin ikkunasta ulos ja kas..kas muuan nainen ulkoilutti ei yhtä vaan peräti kolmea pehkoa.. ( kys henkilö tunnistanee itsensä tekstistä...) Päätös oli tehty :)

2. Mitä ominaisuuksia tahtoisit colliessa rotuna parantaa?
Toivoisin että kasvattajat kiinnnittäisivät huomiota eritoten rodun terveyteen, toimintakykyyn, ääni-ja alustavarmuuteen sekä rohkeuteen. Lukiessa ihmisten kokemuksia rodusta kuulee usein puhuttavat aroista ja hermoheikoista koirista, ja vaikka en itse ole näitä tavannut niin en kyseenalaista etteikö tälläisiäkin koiria olisi. Ylipäätään hajontaa collierodussa olisi hyvä saada jotenkin tiivistettyä.


3. Onko koirasi mielestäsi sellainen, kuin kuvittelitkin collien olevan? Yllättikö jokin?
Usko on vastannut aika pitkälti odotuksiani. On kuitenkin muutama asia joista olen yllättynyt. Ensinnäkin kun luin collien rotumääritelmää, kuvittelin saavani vieraisiin pidättäytyväisesti suhtautuvan koiran jolle se oma porukka on se paras. Ja kukkaset, tuo rakastaa kaikkia ja kaikkea :D Pidättäytyväiseksi sitä ei voine siis sanoa...

Myös rohkeus ja oma pää yllätti. Tuo ei tee oikeastaan mitään ns ilmaiseksi ja yhteistyön halua on saatu hakea. Nykyisin Usko kyllä tekee hommia aika mukavasti ja taitaa , ainakin salaa, tykätäkin siitä ;) 

4. Oletko miettinyt, tuleeko seuraavakin koirasi olemaan collie, vai jotakin muuta rotua?
Ainakin toistaiseksi haaveilen toisen collien ottamisesta. Tässä rodussa on jotain sellaista mikä tuntuu omalta. Kuitenkin listallani on monta rotua, jotka kiinnostavat jollain tasolla, mainittakoon nyt esimerkiksi bordercollie, kelpie sekä lanchashire heeler. :) Aika kuitenkin näyttää minkäläisiä karvaturpia talossa tulee asustamaan ;) mutta sanottakoon etten colliesta hevillä luovu.
5. Mikä on koirasi huonoin puoli (yksi ominaisuus)?
Ehdottomasti mahavaivat. Jos saisin yhden ominaisuuden koirastani pois niin se olisi ehdottomasti tuo. Joka päivä on omanlaisensa jännitysnäytelmä kun pitää miettiä minkä laista tulostetta koira tällä kertaa perästään päästää . Onneksi tähänkin voidaan todeta että elämä tälläisen herkkämasunkin kanssa onnistuu kunhan on vain tarkka mitä tuo suuhunsa pistää... Ruokavalio on meillä nyt hiukan hakusessa , mutta katsotaan..katsotaan.

6. Entä paras puoli (yksi ominaisuus)?
Ehdottomasti ehkä sopeutuvuus eri tilanteisiin. Tuon kanssa voi oikeastaan mennä ja tulla kuinka lystää eikä koskaan tarvitse pelätä, etteikö se pärjäisi. Esimerkkinä, olimme paimentamassa somerolla Uskon kanssa sen ollessa noin 6kk vanha. Pasilan kiireisellä rautatieasemmalla koira katseli hetken ihmisten vilinää ja kävi sitten nukkumaan kulkuväylän viereen, eikä siitä päätään nostanut vaikka jos jonkin sortin hiihtäjää kulkikin ohi. 

7. Millaisissa tilanteissa koirasi haukkuu?
Kiihtyessään treeneissä, kotona leikkiessä tai katsellessaan toisten koirien treenaamista. Rauhoittumista on harjoiteltu, mutta lisä harjoitusta kaivataan vielä..

8. Millaisia kisatavoitteita sinulla on koirasi kanssa?
Jaa-a , tuota noin. Kun koiran hommasin ajattelin että harrastamme vain omaksi iloksemme ja pään kunnossa pitämisen vuoksi. Nyt voinee sanoa , että suunnitelmat ovat hiukan muuttuneet. Haaveilenkin hiljaa mielessäni että pääsisimme joskus ainakin sinne tokon alokasluokkaan ja miksei BH kokeeseenkin. Tähänkin ei auta kuin sanoa että aika näyttää...

9. Kuinka monta kaulapantaa koirallasi on?
Tällä hetkellä yksi käytössä oleva panta ja varapanta :) En ole pantojen himohamstraaja...ainakaan vielä.. ;D

10. Milloin olet ollut koirastasi erityisen ylpeä?
Silloin kun se hokaa jonkun uuden jutun,( temput, tokoliikkeet).  Silloin kun se käyttäytyy hienosti, etenkin ihmisten kanssa joilla voi olla liikuntarajoitteisuutta ja aina kun se nauttii yhdessä tekemisestä saamalla hepulit :D 

11. Kiinnostaisiko sinua alkaa joskus kasvattajaksi?
En sano etteikö koskaan, mutta sillä kokemuspohjalla mikä minulla koirista on niin ei.... En sano ettenkö olisi salaa mielessäni kuvitellut itselleni kenneliä, ja salaa suunnitellut kasvatusperiaatteita, mutta ainahan saa ajatella ja miettiä.. Olen koira-alalla vasta niin vasta-alkaja että ryömin suurinpiirtein nelin kontin, kun en vielä oikein mistään mitään ymmärrä, mutta eihän sitä koskaan tiedä missä on esimerkiksi 10 vuoden päästä. 


En haasta tällä erää ketään :D Halukkaat saavat toki tämän tehdä jos haluavat :) 

Tutkimuspöydällä

Tervehdys väki!

Koiranomistajan velvollisuuksiin kuuluu yleisesti koiran kunnosta ylläpitäminen, ja tätä arkemme on nimenomaan ollut viimeisen parin päivän ajan. Usko saikin tänä vuonna astetta ikävämmän syntymäpäivälahjan kun mahavaivat palasivat kaksi päivää sitten ja tänään matkamme vei kohti Joensuun kaupungin eläinlääkäriasemaa.

Olen pari päivää ollut niin hermona odottaen kauhulla tämän päivän lääkäriä. Mieleni värittäessä suurimpia uhkakuvia käskee järki samanaikaisesti ottamaan iisisti ja odottamaan rauhassa. Hermoni ovat olleet koetuksella myös jatkuvien painajaisten takia, enkä ole oikein saanut nukkuttua. Painajaisissa kannan elotonta koiraa sylissäni pois eläinlääkäristä..

Pari viimeistä päivää ovat myös muistuttaneet siitä, kuinka voimakkaasti olen kiintynyt tuohon olentoon. Ei ole mitään jota en tekisi Uskon vuoksi, ja menen vaikka harmaan kiven jotta tuo koira saataisiin kuntoon. Se on niin rakas ja paras kaikin tavoin, en vaihtaisi sitä mistään hinnasta <3

Aamulla hermoillessani koiran vointia, hetken helpotusta toi kuitenkin aamulenkki jonka aikana koira piristyi todella paljon. Se leikki, juoksi ympäri silkasta juoksemisen riemusta ja oli vain onnellinen, se sai hetkeksi hermoheikonkin omistajan unohtamaan huolet ja murheet. Kotiin päästyämme koirassa ilmeni kuitenkin muutosta. Usko alkoi kipuilla voimakkaasti, se nousi ylös makuulta jatkuvasti ja vaihtoi paikkaa, liikehtien levottomasti paikasta toiseen. se myös venytteli raajojaan herkeämättä.

Olen lukenut koirien terveyteen liittyviä artikkeleita suhteellisen paljon ja aloin jo epäillä mahdollista mahalaukun kiertymää.. Soitto siis ell ja pääsimme sinne heti lyhyellä varoitusajalla. Koiran olo helpottui selkeästi matkan aikana ja lääkäriin päästessämme Usko oli jo normaali oma itsensä.

Kuitenkin, lääkäri halusi ottaa Uskosta kuvat varmistaakseen ettei sillä olisi mitään epänormaalia suolistossaan. Olin jo siinä vaiheessa sen asteisessa paniikissa että itkin kun koira valui tiedottomana lattialle. Painajaisen näkymä elottomasta koirasta heräsi. Usko kiikutettiin röntgeniin ja minä ja isäni jäimme odotushuoneeseen odottamaan röntgenien sekä verikokeen tuloksia. Aika mateli todella hitaasti, jokainen sekunti tuntui ylitsepääsemättömän pitkältä.

Viimein röntgen oli ohi ja hoitaja tuli ohimennen ilmoittamaan veriarvojen olevan täysin normaalit ja käski odottaa vielä hetken. Kun viimein pääsin koiran luo, se makasi taju kankaalla röntgenhuoneen lattialla. Olin ohimennen kysäissyt olisiko röntgenissä samalla mahdollisuutta vilkaista Uskon lonkkia ja kyynäriä. Kun hoitaja saapui luoksemme hän totesi laajemman verenkuvan olevan normaalit ja lonkkien ja kyynärien näyttävän todella hyviltä. Lisää hyviä uutisia satoi. Suolistossa ei röntgenien mukaan ollut mitään epäilyttävää ja kipuiluun joka Uskolla oli johtui todennäköisesti ilmasta jota suolistoon oli kertynyt runsaanlaisesti. ( syynä varmasti antamani canicur kuuri joka vei ripulin mennessää, mutta aiheutti samalla sitten ummetusta)  Meinasin hyppiä riemusta. Ei vierasesineitä, ei mahalaukun kiertymää, priimat lonkat ja kyynärät sekä loistavat veriarvot <3 olin niin onnellinen että lääkärin saapuessa huoneeseen halasin häntä ja kiitin vuolaasti koiran hyvästä
hoidosta.

Usko-polo heräämössä

Usko sai heräämispiikin ja pikkuhiljaa tajunnan rajamailla seikkaillut haukku alkoi heräillä. Usko reppana ei ollut nukutuksestaan lainkaan iloinen, ja hoiperteli kuin känniläinen illan pimeinä tunteina etsien kotiaan. Jäädessämme odottamaan lääkäriä, Usko viihdytti koko asiakaskuntaa, ulvomalla ja vinkumalla kuin heikkopäinen. Eihän toiselle saisi nauraa, mutta koko tilanteen raukeamisen jälkeen en oikein osannut tehdä muutakaan. :D

Saimme mukaamme lääkkeitä poistamaan mahdollista heräämisen aiheuttamaa pahoinvointia sekä ihmisillekkin tutun cuplaton kuurin sitomaan mahassa olevaa ilmaa itseensä. Uskon haima-arvot lähtivät pidemmälle tutkimuksiin ja niiden tulosten pitäisi saapua huomenissa, lääkärin mukaan niiden mukaan katsotaan sitten jatkotoimenpiteitä. Hänen mukaansa tällä erää näyttää siltä että koiralla on vain poikkeuksellisen reakatiivinen vatsa joka saattaa mennä kuralle pelkän stressin seurauksesta, varma hän ei ole mutta näin hän olettaa. Tämän nojalla,  Usko sai mukaansa myös herkkävatsaisille koirille suunnatun ruuan Royal Canin Gastro Intestinal, josta olen lukenut paljon hyviä kokemuksia.

Vaikka koko episodi voidaan pitkälti pistää meikäläisen heimoherkkouden piikkiin, olen onnellinen että vein Uskon tutkimuksiin ja että mitään vakavaa ei löytynyt :) Emännänkin stressi on lähtenyt purkautumaan päänsäryn muodossa ja burana on bestis ainakin tämän päivän ajan..

Se pakollinen hehkutuspostaus

Kaikki, jotka eilen pistivät päänsä ulos räntäsateeseen tietävät ettei päivä olisi sään puolesta ainakaan mennä huonommaksi. Kuitenkin, jouduin eilen toteamaan että huolimatta surkeasta säästä voi onnistuminen ja ilo kohdata myös harmaana tiistai päivänä, juuri kun sitä vähiten odottaa.

Ahkera koululainen bussissa

Kuten viime postauksessa jo mainitsin, eilen tiistaina alkaisi arkitottiskurssi. Kellon lyödessä 17:00 suuntasimme kohti keskustan bussiasemaa ja sieltä kohti paiholaa ja Oppikoiran koulutuskeskusta. Uskon kanssa on kyllä helppo matkustaa bussissa, se ei ota paineita jytinöistä eikä tärinöistä, korkeintaan katsoo kanssamatkustajia anovasti ja vaatii rapsuttelua.

 Jos jotain negatiivista pitää keksiä niin se on välimatka, mutta ainahan hyvän eteen pitää jonkin verran nähdä vaivaa. Bussi vei meidät Suontauksentien ja paiholantien risteykseen ,josta jatkoimme matkaa kohti oppikoiran koulutuskeskusta. Kävellessäni pitkin peltoista maalaismaisemaa, tuulen ja räntäsateen piiskatessa kasvoja, tuli hetkittäin mietittyä että onkohan tämä nyt ihan hyvä idea. Rämmittyämme 3 kilometrin matkan savihöttöistä tietä pitkin saavuimme oikeaan osoitteeseen, mikä jo sikäli on jonkinlainen ihme silloin kun matkaamme minun muistini ja suunnistustaitojen varassa.
Emme joutuneet odottamaan pihalla onneksi kovin kauaa, kun pääsimme sisälle halliin.

Koirakoulu oppikoiran tilat olivat erittäin siistit ja ja ohjaajamme vaikutti erittäin mukavalta ihmiseltä. Joukkoomme liittyi myöhemmin muitakin ohjaajia ja heidän koiriaan ja kaiken kaikkiaan aloitimme harjoittelut 4 koirakon voimin. Mielestäni ryhmän pieni koko olikin vain lisäplussaa sillä halli ei ollut loppuunsa kovin suuri ja suuremmalla joukolla olisi henkilökohtainen ohjaus jäänyt pakostikin vähemmälle.

Viimeksi kerroinkin että se päälimmäinen syy miksi lähdimme ko.kurssille oli yksinkertaisesti se että haluasin kehittää Uskon häiriönsietokykyä ja kykyä toimia muiden koirien seassa vetämättä niistä liikaa pulttia ja menettämättä keskittymiskykyään. Olinkin jo varautunut siihen että saisin tunnin aikana keksittyä pitämään turhan innokasta lassietani aisoissa sen sijaan että oppisimme jotain uutta.
Tilankin pienyys kauhistutti minua. Koirat joutuisivat olemaan koko harjoituksen ajan todella lähekkäin toisiaan ja se pistikin miettimään tulisikohan tästä nyt mitään.

Kun koko poppoo oli saatu kasaan oli aika aloittaa harjoittelu. Aloitimme yksinkertaisilla harjoitteilla joilla oli tarkoitus motivoida koiraa toimimaan ohjaajan kanssa ja olemaaan välittämättä muista koirista. Pelkoni Uskon häsläämisestä osoittautui täysin turhaksi. Se keksittyi vain ja ainoastaan minuun, saattoi toki katsella muita koiria silloin tällöin  ja ottaa muutaman askeleen kohti, mutta palasi sen jälkeen heti takaisin kun oli aikansa asiaa ihmetellyt. Harjoitusten alkaessa se suorastaan puhkui intoa tehdä hommia ja harjoitusten välissä alkoi tuhista kärsimättömästi kun käskyjä ei tulekaan.  En tiedä mikä ihmeen aivohäiriö sille liet iskenyt mutta jo halliin astuessaan näytti siltä kuin se olisi tiennyt" että hei nyt tultiin töihin me ei leikitä". Tätä minä olin juuri hakenut.  Kun tajusin että ei tämä hurtta mihikään pakene uskalsin jopa päästää sen irti, muiden koirien ollessa vielä kytkettynä.  Se oli minulle kuin pieni lottovoitto.. YESS!! 

Ensialkuun teimme kohdetyöskentelyä, tarkoitus oli saada koira liikkumaan ohjaajansa mukana, ruumiinkieltä hyvänä käyttäen. Tähän sanon heti erään asian. Koska olen hyvin eläväinen ihminen, käytän paljon ruumiinkieltä hyväkseni kommunikoidessani. Innostuessani huidon käsiäni hervottomasti ja huojun kuin kaatumaisillaan oleva puu. Tämä on toisaalta heikkous ja vahvuus koirankoulutuksessa. Yksi syy lisäharjoitteluun lähtemiselleni olikin, että oppisin hallitsemaan kehoani ja välttämään koiran kanssa ristiriitaisia signaaleja. Usko parka, kun saikin tälläisen emännän...

Kun koirat oli jotkenkuten motivoitu kiinnostumaan ohjaajastaan otimme hiukan seuruun alkeita, muunneltuna. Tarkoitus, saada koira ruumiinelekieltä käyttäen saada seuraamaan ohjaajaa, jättäen häiriön sikseen, joka tässä tapauksessa oli palloa pomputtava ohjaaja. Ohjaajan tarkoitus oli kääntyä tarpeelliseksi kokemaltaan etäisyydeltä ohjaajasta poispäin niin ettei houkutus kävisi koiralle liian suureksi.  Olin otettu kun ohjaaja pyysi meitä näyttämään mallia ja Usko suorituikin tehtävästä mallikelpoisesti. Sanottakoon että kyllä se kävi haistelemassa palloa, mutta tuli heti jätä käskystä takaisin. Tästäkin saan syyttää itseäni tein virhearvion päästäessäni koiran liian lähelle häiriötä. Toistojen jälkeen se ei enää jaksanut välittää pallosta lainkaan.

Jatkoimme harjoittelua. Hyväksikäyttäen kehonkieltä tarkoitus oli saada koira peruttaamaan. Olemmekin peruuttamista jonkinverran harjoitelleet, vaihtelevalla menestyksellä tosin. Ongelma olisikin että miten saisin Uskon peruuttamaan ilman että se menisi ns hissinomaisesti alas tai kävisi istumaan. Ratkaisu löytyi käsiavusta. Vein kättäni koiran pään viereen sivulle niin että sen piti ikäänkuin kurkottaa taaksepäin saadakseen namin. Alkuun Usko tarjosikin Istua, tai downia, mutta pian se hokasi homman ja harjoituksen loppuakohden se peruutti kuin vanhatekijä. Harjoittelun aikana sain kuitenkin ohjaajalta palautetta siitä että vein käteni "Peruuttamisasentoon" ennen käskysanaa. Ohjaajamme sanoikin että jottei koira oppisi yhdistämään peruuttamista vain namiin, veisin namikäteni selän taakse, ja ojentaisin sen vasta kun olin antanut käskyn. Pieniä asioita... Mutta tätäkin kikkaa aijon käyttää hyväkseni muissa liikkeissä. Mitä opin, älä hötkyile. ;D

Viimeinen harjoitus olikin sitten se kaikista vaikein. Paikallaan pysyminen. Tarkoitus; koira pysyy paikallaan häiriöstä huolimatta, tässä tapauksessa kauemmas menevä ohjaaja ja ympärillä häsläävät hauvat. Usko suoriutui tästäkin oivallisesti. Lisäsin hieman panoksia huutelemalla ja tanssimalla koiran ympärillä kuin heikkopäinen ja pari kertaa jouduinkin pistämään tanssiin yhtyvän hauvan takaisin aloitusasemaan. Loppu kohti sainkin kävella,tanssia ja heittää vaikka kuperkeikan mutta Usko ei hivuttautunutkaan lähemmäs <3 

Kotiin kun päästiin Ukko painalti melkein suoraan punkkaan, onhan tuo aivojumppa raskasta... Todettakoon tähän nyt vielä että minähän koiran tullessa vannotin, että se ei sitten sängyssä nuku. Minulla on huonoja muistoja koirien kanssa nukkumisesta ( nm kahden kultaisennoutajan kanssa nukkuminen kapeassa sängyssä on yhtä tuskaa)  No katsoppas keppanaa, melkein heti kun olin kellistänyt itseni vaaka-asentoon ylläpuolella oleva naama ilmaantuu sängyn reunalle. Pääsihän se sitten mielensäpäähän eli jalkopäähän, noh olihan se sen ansainnutkin. <3

Vielä lopuksi haluan sanoa, että Uskon mahakin on antibioottien ansiosta tasaantunut ja koira voi hyvin. Pitää vain toivoa että tämä mahan kunto pysyisikin hyvänä.  Maitohappobakteereita naamaan niin eiköhän se tästä.


Näihin kuviin ja tunnelmiin ja tähän biisiin, jota on soitettu kyllä ihan liikaa mutta pistetään nyt silti :D Plussaa minioneille!!

Olkkaritokoilua ja arkitottista

Ihmiselle joka suurinpiirtein elää auringonvalosta, sateinen, valoton ja harmaa päivä on melkein pahinta mitä voi tapahtua. Järkevä ihminen, jota en voi sanoa aina olevani, kuitenkin osaa ottaa sadepäivistäkin ilon irti.

Tarkoituksemme oli lähteä sunnuntai-illan kunniaksi hieman harjoittelemaan läheiselle kentälle, mutta homma eväytyi realistiseen havaintoon siitä, että tulisin takaisin todennäköisesti enemmän trikkiä muistuttavan koiran kanssa... Siispä päätimme Uskon kanssa ottaa pitkästä aikaa olkkaritokoilua. Olkkirin/huoneeni on siitä mukava että se on tarpeeksi tilava tarpeeksi pienelle seuruuttamispätkällekin.

Muistellen perjantaista treeniämme collieporukan kanssa päätin kokeilla jälleen kaukoja ja homma sujuikin vallan mainiosti :) Olen ehkä aiemmin tehnyt kaukoissa sen virheen että palkkaan vasta kun olen käskyttänyt sekä maahan että istu käskyn. Nyt kokeilinkin palkkaamista heti kun koira vaan istui tai kävi maahan. Omasta idiotismistani johtuen en tätäkään olisi itse keksinyt :D Noh aina oppii jotain uutta.

Toiseksi otimme hiukan hyppyjä.. Totean vain että leuanvetotanko on pätevä väline tähän hommaan :D kiristin sitä vielä niin löysästi että jos koira siihen osuu se putoaa heti.

Jaa että tästäkö yli? 

Kuvan mittasuhteet valehtelevat hiukan.. Otimme hypyn harjoittelua jo jokin aika sitten ja aiemmasta jatkaen jatkoimme. Lähdimme toteuttamaan hyppyä siten, että kun koira oli oikealla puolellani, viskasin sen vinkulelun toiselle puolelle estettä. Päästin koiran käskyllä hyppäämään esteen hyvin , ja hyvin äkkiähän tuo homman äkkäsi. Tästä on hyvä jatkaa :D

Ensiviikolla alkaa meillä myös arkitokokurssi. Koska kurssin kuvaus oli yksinkertaisesti houkutteleva, ( erityisesti murkuille suunnattu), oli sinne ihan pakko päästä. Kurssille ilmoittautumme kävi osaltamme hiukan extempore, mutta ajattelin että kurssille meno ei ainakaan muuta asioita huonommaksi. :D Pääsyy ehkä onkin se että haluan kehittää Uskon häiriösietokykyä etenkin muiden koirien läsnäollessa. < Toisaalta tässäkin asiassa ollaan menty ihan hirveästi eteenpäin, mutta lisäharjoitushan ei ole koskaan tappanut ketään :) Saa nähdä mitä tuleman pitää :D