Kuva Ilona Karjalainen |
Tavoitteitamme vuodelle 2016 on ollut terveys ja terveenä pysyminen. Vaikka vuosi on vasta alussa voinen todeta ,että alku näyttää hyvältä. Uskon vatsa on pysynyt pidemmän aikaa hyvänä, kiitos ruokavalion rustaamisen. Loppuunsa vatsan toiminnan normaalina pitäminen on ollut jopa todella helppoa, helpompaa kuin voisi luulla. Uskon vatsa ei loppuunsa kyennyt käsittelemään suuria määriä luita, joten lisäsin ruokavalioon nappulaa ja nyt koira syö enemmän 50/50 ruokavalio periaatteen mukaisesti. Ruokavalion venkslaaminen ei ole pelkästään ollut syy tilanteen helpottumiseen, sillä pureutuminen itse vatsan häiriöiden aiheuttajaan eli stressiin, on ollut olennaista. Miten siis hoitaa stressiä? Ensin mietin tilannetta ruuan kautta. B-vitamiinien lisäys ruokavalioon, ja rasvan lisääminen on tuonut helpotusta.
Toisekseen arjen rutiinit, mutta toisaalta eri tilanteisiin totuttelu ja siedätys. En aio, enkä voi eristää Uskoa elämästä enkä halua tehdä niin. Säännöllinen treenaus, aivopähkinät, ja oma asenne ovat olleet myös ratkaisevia tekijöitä. Ja paljon koirakavereita tietenkin :) Mikäpä parempi tapa purkaa paineita kuin juosta yhdessä metsässä? Usko on kuin toinen koira, se on iloinen, onnellinen ja selkeästi elämäänsä tyytyväinen.
Kuva Noora Palovuori |
Kuvat Noora Palovuori |
Entäpä sitten treenaaminen? Uskon kohdalla on tapahtunut jotain jota en osaa selittää, onko se aikuistuminen ,en tiedä. Uskosta on tullut minun koirani, sellainen joka rakastaa mamman kanssa tekemistä tai vaan olemista. Se tekee hommia pilke silmäkulmassa, ja koska se tykkää tehdä, ei koska sen täytyy. En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun se esim tokossa innostuu hirveästi tehdessään oikein , haukkuu, örisee ja hyppii vasten. Se on mamman oma kulta <3
Uskon kehitys on saanut minut miettimään...mitä seuraavaksi? Noh, alan olla sitä mieltä ,että kun keinot stressin hallintaan/ennaltaehkäisyyn on löydetty voimme alkaa huoletta valmistautua esimerkiksi tokon alokasluokkaa. Olen sanonut tuhat ja yksi kertaa että Usko alkaa olla valmis, tiedän sen tunnen sen ja vannon että jos ei muuta niin se hakee sieltä edes yhden tuloksen merkiksi siitä että olemme yrittäneet. Usko ansaitsee sen ,minä ansaitsen sen.
Hermoni eivät kestä pelkästään tokoa . Ilmoitauduimmekin ystäviemme Hansun ja Miisan kanssa hajuerottelukurssille! Jos tuo ei ole tarpeeksi hilpeää, niin ilmoittauduimmepa myös agi kurssille. :D Koska tämä on positiivisuus postaus, en ala luettelemaan miksi Usko ei ole ihannekoira agiin, vaan totean että kaikkea pitää kokeilla ;)
Päätän tämän blogipostauksen yleiseen pohdintaan. Olen ollut koiramaailmassa vasta vähän aikaa, mutta silti ihmettelen aina miten paljon ihmiset kysyvät neuvoja minulta koiriensa kanssa ja miten he päivittelevät koirani hyvää käytöstä. Ensimmäinen kommentini on yleensä; "Ei se todellakaan hyvin käyttäydy", ja "En minä osaa mitään" . Määränpääni on saada Uskosta helppo koira arkeen ja sitä se on. Se alkaa vastata hyvin pitkälti sitä ihannekoiraa koulutustasoltaan mistä aikoinaan haaveilin, mutta silti kyseenalaistan itseäni ja sitä.
Palatakseni teemaan positiivisuus; eikö sitä voisi edes kerran kiittää siitä mitä on? Koiramaailmassa vaaditaan koko ajan lisää ja lisää, ei riitä että koirasi kulkee toisten koirien ohi nätisti hihnassa, kohta sen pitäisi tehdä se ilman hihnaakin. Toisaalta sitten nämä vaatimukset ovat jokaisen oman mielen luomia ja minäkin teen niitä kaiken aikaa. En voi olla kuitenkaan olla mainitsematta suurinta saavutustamme, me kävelimme kaupunkialueella, ilman hihnaa ohittaen sekä ihmiset että toiset koirat ilman kommervenkkejä. Koirani käveli vierelläni ja jos se edisti kääntyi se ja katsoi seuraahan se mamma varmasti takanani. Silloin tiesin, minä olen tehnyt jotain oikein, minulla on syytä olla tyytyväinen.