Minä olen juoksijan koira

Vielä juoksen nopeammin kuin muut, ja jopa mutsianikin paremmin.

Joulu on osaltaan ahdistavaa aikaa, silläkin että herkkuja on, joka paikassa ja kun on opiskelija joka syö kun ruokaa vain on tarjolla voitte vain kuvitella mitä tapahtuu..köh köh. Joulu perheen kanssa sinänsä on aivan ihanaa <3 Olen onnellisimmillani juurikin perheeni kanssa, ja näin tuntuu olevan myös Uskon kanssa, se ottikin ilon irti yhdessä olemisesta.

Jouluun kuuluivat tietysti myös lahjat. En pidä niitä olennaisimpina ja voisin olla ilmankin, mutta onhan aina mukava nähdä ne iloiset ilmeet toisten kasvoilla, kun he avaavat pakettinsa. Minun kohdallani paketti piti sisällään jo kauan haaveilemani monitoimivyön.

https://media.mustijamirri.fi/media/catalog/product/cache/1/image/
1024x1024/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/1/5/150016.jpg

Oikein pätevän oloinen pakkaus! Olemme jo päässeetkin tätä jo kokeilemaan ja olen siihen tykästynyt ! Vyö on oikein monikäyttöinen, mutta meille se tulee lähinnä juoksukäyttöön. Käytössä vyö on erittäin mukavan tuntuinen eikä paina koska selkäosa on tarpeeksi leveä. Vyön talutin osassa on myös käden paikka tarpeen vaatiessa, ja vyön sivuilla on näkyvät heijastimet. Koiran kannalta vyössä on oleellinen jousto-osa, joka estää koiran selkään kohdistuvan paineen muodostumista.

Varusteet vaihtuvat varmaankin parempiin jahka yhteinen juoksuharrastus saa tuulta alleen , mutta aion mennä siihen asti elää näiden kanssa. Husky-valjaat ovat varmaan haman tulevaisuuden ostos, jos ja kun tuo innostuu juoksemaan.

Juoksutuntuma on minulle tärkeä ja ergonomiankin takia minun on kiinnitettävä siihen huomiota. Joskus muinoin lapsena satutin selkäni pulkkamäessä ja selkäni kärsi pahoja vaurioita. Lääkäriin emme tuolloin menneet, koska kipu lieveni nopeasti, mutta jälkiviisaana se olisi ehkä ollut suotavaa. Selkä kipuilee aina silloin tällöin ja jumiutuu herkästi. Lääkäri ehdotti juoksemisen aloittamista pikkumatkoilla ja pidentämään matkaa vähitellen. Juoksemisen lisääminen auttoikin selkääni, lihasten kasvaessa, ja olen huomannut että kun juokseminen on vähentynyt selkä muistuttaa itsestään aika ajoin.

Ennen koiran hankintaa, juoksin aktiivisesti lähes päivittäin ja pisimmät matkat olivat 20 kilometrin mittaisia. Koiran tuleminen taloon merkitsi paitsi juoksukaverin saamista myös kirittäjää. Uskon pentuaikana juokseminen jäi vähemmälle ja saatoin käydä satunnaisesti verryttelemässä koipiani. Hiukan hävettää myös se että kunto on päässyt hieman lopahtamaan noista ajoista ,vaan eipä hätää eiköhän tämä tästä.

Mitkäpä ovat sitten Uskon fiilarit juoksemiseen. Noh, juokseehan se, muttei välttämättä kuten pitäisi. Ensimmäiset 200 metriä sujuvat jouhevasti, mutta sen jälkeen into lopahtaa. Olenkin ottanut mieluiten niin että juoksu tapahtuu lyhyissä pätkissä ,jotta into pysyy yllä. Olen päässäni suunnitellut Uskolle juoksuohjelmaa tai ennemmin sen opettamisohjelmaa, ennen maratoonilenkkejä.  sanottakoon myös että kisakentät eivät ole tähtäimessä vaan puhtaasti hauskuus ja kunnon kohotus. Tähän asti emme ole siis juoksemalla juosseet, vaan ottaneet lyhyitä pätkiä, koiran jaksamisen mukaan.  Ihanteellinen kokonaisuus olisi canicross tyylinen suoritus ,jossa koira vetää ja omistaja säätelee tahtia.

 Kokonaisuudessaan ohjelma on tällainen:

1) Koiran totuttaminen varusteisiin

2) Innon herättäminen: Tämän ajattelin tapahtuvan houkuttelulla. Otetaan lyhyt pätkä ja apuhenkilö vähän matkan päähän lelua heiluttelemaan. Kun koira juoksee lyhyen matkan moitteetta välimatkaa lisätään ja lopulta apuhenkilö häivytetään pois. Lähdössä käsky "mennään".

3) Käskyjen opettaminen. Mennään, seis, oikea , vasen , ohi. Perussettiä.

4) Matkan lisääminen vähitellen. Kun kunto nousee nostetaan matkaa sitä mukaan. Liian pitkiä pätkiä ei aluksi.

5) Ravinnon sovittaminen juoksulenkeille: Niin ennen lenkkejä ei syödä vähään aikaan, ja lenkin jälkeen ollaan hetki syömättä. Ruuan tulee olla tarpeeksi energiapitoista juoksemista ajatellen.

Ennen kuin aloitamme Uskon kanssa kunnon harjoittelun, olen päättänyt saada tuon koiruuden anturat hiukan parempaan kuntoon. Nythän ne ovat hiukan kuivahkot. Syyksi epäilen kylmää ilmaa , jota tuon koiran tassut vihaavat yli kaiken. Vahinkojen välttämiseksi nyt edetäänkin varovaisesti eteenpäin. Kävinkin kaupasta tummelia, jota käytetään nyt joka lenkin jälkeen. Ensin suihkussa lämpimässä suihkuttelu, rasvaus ja sukat vähäksi aikaa tassuihin. Erittäin tehokas voide muuten, tosin äitini päästi suustaan heti kuultuaan tummelin ostostani ettei minulla ole lehmiäkään :D Lisänä menee lohiöljy sekä biotiini, joista uskon myös olevan apua anturoiden kunnon parantamiseen.

Hyvin huteran aasinsillan kautta pääsemmekin ensivuoteen :) Tarkoituksena on siis kohottaa kuntoa ja edistää terveyttä. Kun nyt uudesta vuodesta selvittäisiin ja siitä jonninjoutavasta paukuttelusta, jota se tuo tullessaan. Ensi kertaa ja hyvää uutta vuotta jokaiselle!

Punkkinenä, twerkkaava silmä ja kohti aloluokkaa

Koska otsikot...

Voi sitä kiroilun määrää, kun lumi suli ja paljasti jälleen pimeän maan. Juuri kun luulimme päässemme irti pimeydestä, siitä järkyttävästä määrästä kuraa ja pelosta ,että jäämme auton alle jo kello neljän aikaan, koska pimeys niin ei. En tiedä onko kaamos masennus iskenyt myös karvaiseen toveriini, sillä se on alkanut nukkua yhä enemmän sängyssä ja kaivata entistä enemmän huomiota.

Kehittävää tekemistä

Pimeys masentaa, mutta siitäkin huolimatta olemme yrittäneet pysyä positiivisina ja keksiä kehittävää tekemistä.  Aluksi pistin meidän heijastinrepertuaarimme kuntoon. Usko sai pantaansa, jo kauan kuolaamani orbilock-turvavalon, joka on ollut tooodella hyvä ostos. Samalla surffailukerralla tarttui netin syövereistä mukaan myös, toinen kuolaamani tuote, Pomppa !

Perunalla otettu kuva :P

 Siis aivan mahtava asuste. Uskon kaltainen koira ei tosin välttämättä kaipaisi päälleen enää yhtään mitään karvojensa lisäksi, mutta perustelen hankintaa seuraavasti:

- Suojaa kuralta ja muulta inhottavalta, hankittu kompromissina äitini kanssa , joka haluaisi edes jotenkin välttää kuran kantautumisen sisälle.
- Suojaa lihaksia. Koska en omista autoa, säälin etenkin talvikaudella Uskoa, joka joutuu olemaan valtaosan ajasta ulkona, kun muut koirat ovat sisällä. Suojaa, mutta myöskin lämmittää.
- Heijastimet. Älyttömän olennaiset tällaisellä kelillä. Olen hieman ylihuolehtiva tuon näkyvyyden suhteen, mutta olen huomannut että koskaan ei voi olla liian varovainen.

Kaiken kaikkiaan siis oikein pätevä peli. :)

Tuotearvostelut sikseen ja asiaan. Tämä syksy on ollut todellakin kaikkea muuta kuin leppoista paikallaan olemista. Minulla alkoivat opetusharjoittelut, mikä on tarkoittanut hyvin pitkiä päiviä. Usko on sopeutunut tilanteeseen suhteellisen hyvin, mutta välillä olen joutunut kokemaan huonoa omatuntoa, sillä minulla ei ole ehkä ollut sille aikaa yhtä paljon kuin ennen. Onnekseen harjoittelu loppuu ja palaan pian tuttuun ja ehkä hieman pitkäveteiseen opiskeluarkeen. Stressistä omalta osaltani kertoo se että olen vuosien hiljaiselon jälkeen onnistunut jälleen saamaan elohiiren silmään, joka on merkki siitä että nyt on aika höllentää tahtia.

Kaiken stressin ja muun ohella alkoi koira pärskiä eräänä iltana kummallisesti, eikä sille ollut tulla loppua. Ensimmäinen ajatus, nenäpunkki. Outoa tässä tartunnassa oli se että Usko ei tehnyt punkille tyypillistä reverse sneezingi, vaan pelkästään aivasteli. Diagnoosia oli siis hankalaa tehdä. Oli miten oli, otin turvan lähempään tarkasteluun ja kappas siletähän paljastui pala tikkua! Lievän hämmennyksen kämppiksen avustuksen ja pumpulipuikon avulla, tunkeilija saatiin kaiveltua nenästä pois. Noh, aivasteluhan jatkui. Tikku oli elellyt nenässä jo jonkin aikaa, joten en olisi ihmetellyt jos se olisi ärsyttänyt limakalvoja niin että pärskiminen jatkuisi tikun poiston jälkeenkin. Päätin kuitenkin varmuudeksi antaa muutaman tabletin, edellisestä kuurista jäänyttä milbemaxia ja pitää etäisyyttä koirakamuihin parin viikon ajan.

Milbemax lääke aiheutti myös mahan sekavuutta, jota hoisimme koti hoidolla viikon ajan. Kierre saatiinkin katkeamaan ja koiran vatsa jälleen normalisoitua. Ressukka vatsa kipeänä ja nenää kutittaa ei se ole helppoa koirillakaan.

Tilanne on nyt normalisoitunut, ja paluu harrastusten on tapahtunut hitaasti mutta varmasti.  Uskossa on puolensa ,sillä se sopeutuu tarvittaessa pelkkään kotikoiran rooliin, mutta nauttii yhtälailla tekemisestä yhdessä. Omasta mielestäni sen työskentely onkin parantunut hurjasti, toki ikääkin on tullut lisää.  Se keskittyy huomattavasti paremmin ja syttyy hommiin heti kun vedän treeniliivini päälle.  Olen todella ylpeä siitä, se on aivan mahtava.

Innostuksen puuskassani osallistuimme karvaisen kaverin kanssa myös poksin järjestämään kohti alokasluokkaa kurssille.  Aloitus näkymät olivat hyvät ja meninkin kurssille hyvillä mielin, tarkoitus oli näyttää omaa osaamista ja kysellä miten kannattaisi lähteä etenemään. Olimme Uskon kanssa ensimmäisenä esiintymisvuorossa, ja päätin tehdä alokasluokan liikkeet kokonaisuutena, paikkista lukuunottamatta. Noh,  koirahan teki mutta homma meni vähän pipariksi kun jännitti niin kovasti enkä oikein osannut handlata tilannetta tarvittavalla tavalla. Saatiin kotitehtäviksi treenata paikkista, hyppyä ja sitä tärkeintä perusasentoa. Uskollahan on ollut ongelmaa kääntymisen kanssa seuraamisen yhteydessä ja välistä sen perusasento on ihan päin sanonko mitä. Olin hieman tyrmistynyt, ja pettynyt lähinnä itseeni. Olin keskittynyt liikaa kokonaisuuteen ja jättänyt ne peruspilarit sikseen. Noh, ei kun treeniä, jos sitä joskus oltaisiin aloon valmiita.

Kun vuoden vaihdekin lähenee, olen miettinyt tavoitteita ensivuodelle. Ja ne tulevat tässä:

1) Terveys: Olennaisin asia, koitamme molemmat pysyä iskukunnossa ja hyvällä mielellä kaikki lähtee siitä.
2) Alo-luokan korkkaus
3) Maastolajeihin paneutuminen: Haku ja jälki pääsevät kevät kaudella uuteen nousuun.
4) Omistajan reipastuminen

Tässähän näitä taas yhdelle kertaa :) me alamme valmistautua pikkuhiljaa joulun viettoon ja jollen saa mitään järkevää kirjoitettavaa aikaiseksi ennen sitä, toivotan kaikille lukijoille hyvää joulua! :)

Barffauksesta

Viimeisimmässä postauksessa mainitsin Uskon siirtyneen kokonaan raalle ja koska viimeisin nappulakokeilumme päättyi taas kerran fiaskoon. Tai no fiaskoon ja fiaskoon, en vain yksinkertaisesti kestänyt sitä P****n määrää. Tämä onkin tarina siitä , kuinka valintaan päädyttiin, ja mitä siitä on seurannut. Sanottakoon jo aluksi etten mainosta barffia sinä ainoana ja oikenana ruokavaihtoehtona enkä suolla mantraani teille kuin jehovan todistajat.  Tarkoitukseni on tuoda esiin omia kokemuksiani, siitä miten tämä ruokintatapa on meille sopeutunut.

http://www.topdog.fi/files/topdog.kotisivukone.com/mush-logo-global-rgb_1.png

Kun puhutaan koirien ruokinnasta on barf varmasti se IN aihe, josta riittää juttua niin suuntaan kuin toiseen. Kyseisen ruokintatavan kehitti Ian BillingHurst, australialainen eläinlääkäri, joka haaveili lunnonmukaisemmasta tavasta ruokkia koiransa. Itse sana barf koostuukin sanoista "Biologically Appropriate Raw Food " Eli kauniisti suomennettuna Biologisesti sopivaa raakaruokaa. 

Barffauksessa ideana on , että ruokavalion pohja koostuu 50-60% prosenttisesti lihasta, 25% luusta, 10% kasviksista ja 10% sisäelimistä. Todettakoon tähän alkuun jo ettei meillä noudateta tätä määritelmää täysin orjallisesti, luiden määrä ei ruokavaliossa ole laisinkaan noin suuri.


Minä en ole ikinä kulkenut muodin mukana, jos televisiossa on hehkutettu uutta dieettiä, vaatetta jne, olen lähes automaattisesti skipannut ne. Ollakseni aivan rehellinen, ajattelin ( ja ajattelen osittain edelleen)  myös barffin kohdalla että se on hiukan turhan paljon hehkutettu ja se on lanseerattu "jokaiselle koiralle sopivaksi ruokavalioksi". Jos Barf vastaisi yksin kaikkiin koiranruokinnan ongelmiin en uskoisi että , maailmassa olisi vielä näinkin paljon ruokaongelmien kanssa painivia omistajia ja koiria. Totuushan on että aivan kuten kuivamuonissa, barffi sopii toisille ja toisille sitten ei. Se ei ole ihmeruokaa, se ei ole lääke jokaiseen vaivaan ja ongelmaan.

http://classiquebmd.homestead.com/files/ws_barf_bone_logo.gif

No miksi helkutissa sitten syötän koiralleni barffia jos itsekkin epäilen sen ihmeellisyyttä, yksinkertaisesti siksi että se nyt sopii tuolle koiralle. En mieltäisi ruokavaliotamme täysin barffiksi vaan enemmän raakaruokinnan erääksi muodoksi. Siitä miten tätä ruokintatapaan päädyimme, oli puhdas halu kokeilla ja yrittää. Uskon kohdella monet nappulat vat osoittautuneet ihan hyviksi , mutta eivät tarpeeksi hyviksi ja epäily siitä että vatsaoireiden takana saattaisi piillä mm pölypunkkiallergia tai jokin allergia säilöntäaineelle puhui puolestaan.

Tässä murto-osa pakastimen sisällöstä 

Koska Barffi vaikutti alkuun täydelliseltä rakettitieteeltä, otin yhteyttä paikalliseen koirayritykseen nimeltä Sohvin Valinta , jossa Uskolle luotiin täysin sille lanseerattu ruokavalio. Koska olen surkea matikassa, ravintoaineiden laskeminen itse olisi ollut vaikeaa, ja ilman apua varmaan lähes mahdotonta :P. Siksi suosittelenkin ammattilaisen apuun kääntymistä asian tiimoilta. Rokintasuunnitelma oli vain 20 e luokkaa joten ei se kukkarolle käynyt ;).

Ruokaan totuttelu alkoi kahden viikon totuttelujaksolla, jonka aikana koira söi ainostaan raakaa kalkkunaa. Vähitellen ruokavalioon lisättiin: Nautaa, sikaa, kanaa, hevosta, lohta ja kalkkuna jäi vanhana ja hyvänä tuttuna. Kokeilujakson aikana sekä sika että nauta ovat jääneet pois, koska ne eivät jostain syystä sopineet nuorelle herralle, nämä korvattiinkin lampaalla.

Onko uudesta ruoka valiosta ollut sitten konkreettista hyötyä? Kyllä. Listaan nyt muutamia hyviä puolia joita raaka ravinto on mukanaan tuonut sekä niitä ei niin hyviä puolia.

Hyvät Puolet: 

+ Aktiivisuuden lisääntyminen: Tämä oli oikeastaan ensimmäinen piirre, jonka koirassa huomasi. Kahden viikon jälkeen Usko alkoi muuttua nukkujasta erittäin aktiiviseksi menijäksi. Konkreettisesti tämän huomasi esim juoksu lenkeistä, nykyään koira painaltaa menemään älytöntä vaihtua ja emäntä yrittää pysyä perässä.

+ Oppimiskyvyn lisääntyminen: Tämänkin seikka voi olla iän mukanaan tuomaa, mutta olen huomannut että Usko jaksaa keskittyä paremmin ite tekemiseen ja sillä on motivaatiota työskennellen eri tavalla kuin ennen. Ruokavalion muutos voi olla osasyyllinen muutokseen.

+ Stressin vähentyminen: Siis en todella tiedä mistä tämä on peräisin, mutta koira on jollain tavalla rennompi kuin ennen. Mietin itsekseni voisiko osasyy olla että se saa enemmän pureskeltavaa , Who knows.

+ Karvan kunto: Ensinnäkään sitä ei irtoa läheskään yhtä paljon ja se on paljon kiiltävämpää kuin ennen. Lisäksi se kasvaa kamalaa vauhtia.

+ Vatsan toimita: Ehkä se kaikista tärkein, Uskon vatsa on ollut koko kokeilun ajan normaali. Ripulia ei ole esiintynyt.  Jos tuloste on ollut löysempää, on asia korjaantunut itsestään, ilman asiaan puuttumista.

+ Massan lisääntyminen: Uskon kohdalla tämä on ainoastaan hyvä asia. Se oli hieman turhankin hoikka. Nyt paino on about 25 kg ja olen enemmän kuin tyytyväinen :D

+ Tiedän mitä koirani syö.

+ Maistuvuus: Ruokakupilla kuolataan, vingutaan ja hingutaan syömään.Kuppiin ei jää hitustakaan. Ei siis tietoa nirsoilusta.

+ Kaikkiruokaisuuden lisääntyminen: Kyllä, aloitettuani barffin olen huomannut kuinka tuon maha on alkanut vähitellen kestää paljon muutakin. Pitkästä aikaa olen uskaltanut antaa Uskolle esim ruuanjämiä.

Huonot Puolet: 

- Ajoittainen Ummetus. Liiallisen luun antamisen aiheuttamaa, hallittavissa sopivalla kuitumäärällä.

- Hinta: En oikeastaan tiedä miksi laitoin tämän tähän, mutta onhan totta, että on tämä hintavampaa kuin ostaa koiralle säkki ruokaa kuussa. Toisaalta tämänkin asian tiimoilta voi säästää ja ruok saada puolet halvemmalla esim tehtaanmyymälöistä. Itse olen syöttänyt mushin tuotteita, joiden saatavuus on ollut helppoa :) Mukaan pitää laskea tietenkin lisäravinteet.

- Monimutkaisuus: En oikein tiedä mitä termiä minun olisi tähän kannattanut käyttää mutta menköön nyt tällä. Kyllä, on totta ainesten sekoittaminen, sulatus, lisäravinteiden mittaaminen, on hankalampaa kuin iskeä mitallinen ruokaa kuppiin. Toisaalta olen aina pitänyt ruuan laitosta, varsinkin koiralle ,joten en näe tässä itselleni ongelmaa ;)


Tässäpä näitä. Painotan edelleen että nämä ovat yhden koiran kohdalla huomaamani muutokset. Se että kyseinen ruokintatapa toimii meillä ei takaa että se toimii kaikialla ja jos koiralla on vastaongelmia tai muuta vastavaa , suosittelen eläinlääkärillä käyntiä ennen ruokavalion ronkkaamista, jotta perimmäinen syy selviää.

Ensikertaan :)

Halloween oli ja meni, mutta tää oli ihan pakko laittaa... 

Uusi ulkoasu ja kuulumisia

Taas on vierähtänyt niinkin pitkä tauko blogin päivittämisestä, että ihan hävettää. Paljon on taas ehtinyt tapahtua ja hieman onkin hankala päättää mistä kannattaisi tämä päivittäminen aloittaa.
Noh ,todettakoon tähän ihan alkuun , vaikka se että kuten huomaatte blogin layoutti on uudistunut radikaalilla tavalla, sillä edellinen sekametelisoppaa muistuttava sähellys oli epäselvä paitsi itselleni varmaan myös teille lukijoille. Uudistunut ulkonäkö innostakoon myös minun kirjoittamistani!!

Perkele ylös siitä!

Aloitetaan hieman koulutus asioista. Kesän koulutukset olivat ja menivät ja ehdimme kokonaisuudessaan osallistua seuraaville kursseille: toko alo-kurssi, avo-kurssi, haku-kurssi. Tekemistä siis riitti ja Uskokin osoittautui oikein pätöisäksi tapaukseksi, vaikka alkuun mietinkin riittääkö nuoren miehen kärsivällisyys kaikkeen. Omaksi ilokseni voin kyllä todeta, että Usko alkaa olla pian tokon alokasluokkaan valmis. Tosin joudumme viettämään yli kuukauden mittaisen treenitauon, vatsapöpön ja heti sitä seuranneen kennelyskän vuoksi, joka on vaikuttanut tilanteeseen jonkin verran. Saimme muun muassa heittää hyvästin liperin toko-kokeille. Noh ,onnekseen kokeet tuskin suomen maasta loppuvat.

Kursseista on ollut kaikkinensa suuren suuri hyöty ja olen ainakin omasta mielestäni kehittynyt koiranohjaajana, mutta toisaalta alkanut vaatia itseltäni enemmän ja enemmän. Uskon täyttäessä hiljattain peräti 1ja puoli vuotta on arki muuttunut sangen jouhevaksi, huolimatta nuoren miehen välistä jalkojenväliin suuntautuneesta ajattelusta.  Pääosin hommat ovat kuitenkin sujuneet sulassa yhteisymmärryksessä.

Oppimisessa on tietenkin ollut kolikon kääntöpuoli, koska mitä enemmän koirista ymmärrän sitä enemmän tajuan etten oikeastaan käsitä mitään. Koiran ostaessani kuvittelin olevani edes jotenkin perillä asioista ja arvatenkin sama luulo jatkui aina siihen asti kunnes aloin harrastamaan. Kukkaset minä mitään koirista tiedän, hyvä että tiedän mistä koira alkaa ja mihin se päättyy. Eräs koiramaailman viehätyksistä onkin että koko ajan voi oppia uutta. Myönnän omalla kohdallani että aina kun näen koirakon , joka on kansankielellä parempi kuin me, koen että ryömin vasta lastentarhassa kun nuo opiskelevat jo opistotasolla. Tunnen ihailua näitä koirakoita kohtaan ja usein mietinkin mikä on se salaisuus että jokus saakin koiransa toimimaan tietyllä tavalla. Karu fakta lienee ettei salaisuutta olekkaan , on vain hyvä ohjaaja-koira suhde ja siihen yritän itsekin pyrkiä.

Nyt syksyn saapuessa, onkin ollut sitten jälki ja nosework kurssin vuoro. Tiesin jo pitkälti kurssille mentäessä, että tässä mahtaa olla tuon elikon laji, se kun viihtyisi tuoksujen perässä pitkätkin ajat.  Ensimmäisillä jäljillä Usko oli hieman hoomoilasena , vaikka olen sille joskus jälkeä tallannut, mutta pienen alkukitkan jälkeen homma alkoi luistaa.  Työskentely oli tarkkaa ja järjestelmällistä, mitä nyt muutama nakinpala jäljelle jäi, mutta kaikkinensa oikein pätevää toimintaa ;)

Uskon käyttö erilaisia harrastuksia ajatellen sai minut viemään sen myös virallisiin luustokuviin. Heikkohermoisuudestani johtuen olin ehtinyt ja maalata pirun kuvia seinälle. Eniten minua mietitytti jalan ajoittainen naksuminen, ja tohtori diagnoosi toiselta nimeltänsä google, pelotteli jo mahdollisilla nivelvaivoilla. Onnekseen Eläinlääkäri näki jo kättelyssä ettei koiran luustossa ole häikkää ja kuvat lähtivät seuraavanlaisina: A ja A/B lonkat, 0/0 kyynärät, selkä LTV0, kintereet ja polvet ok. Ja kennelliittohan lausui:

Aika huojentavaa ja kouhkaaminen nivelvaivojen osalta päätyi sarjassamme "luulosairas koiranomistaja" Selkälausuntoa odotellessa ;)

Harrastamisen viimeinenkin este on siis poistunut ja voimme jatkaa samaan malliin. Myös aikaisemmin oirellut vasta on pysytellyt hyvänä jo jonkin aikaa ( koputtaa puuuta) ja toivon että sama meininki jatkuisi hamaan hautaan asti.

Vatsan toimivuus on ollut luullakseni pitkälti raakaruokinnan ansiota, siirryimme kyseiseen ruokintapaan vähän vajaa kaksi kuukautta sitten ja tulokset ovat olleet suurimmilta osin positiivisia. Koira on saanut kiiltoa ja eloa turkkinsa, vatsa on toiminut hyvin ja energiataso on noussut silmiinpistävästi. Kokonaisia luita Usko ei vielä syö , mutta jauhettu luumassa on suurta herkkua. Mainostan tässä nyt samaan syssyyn Sohvin Valintaa , joka loi Uskolle tämän ruokavalion ja vieläpä edullisesti ( jos minulta kysytään.) Itse en olisi uskaltanut barffaamaan suinpäin lähteä vaan kaikki saatavilla oleva apu oli tarpeen, jotta koira saa ravinnosta tarvitsemansa aineet. Kirjoittelen barffauksesta varmasti jatkossa lisääkin, riippuen siitä mihin suuntaan koiran vointi etenee :) Tällä hetkellä näyttää kuitenkin hyvältä!

Näihin tunnelmiin tällä kertaa :P

Kesän touhuja ja haaste

Hellouta.

Kesä on mennyt eteenpäin hirmuista vauhtia ja monenmoista on tullut tehtyä. Loman pitäminen on jäänyt vähälle töiden takia, joten vklopuista on otettu ilo irti tekemällä, no ei oikeastaan yhtään mitään. Arki sitten sitä vastoin pitänyt sisällään monenmoista toimintaa ja pari koirakurssiakin on viety kunnialla loppuun. Tämän postaus tulee olemaan myös tylsän kuvaton joten toivon että lukeminen ei muutu puuroksi.

Aloitan kertomalla tokon alo kurssista. Viiteen koulutuskertaan mahtuu todella monenmoista ja saimme Uskon kanssa monia kullanarvoisia vinkkejä jatkoa ajatellen. Kurssimme toimi uusiin tokosääntöihin nojaten, jotta saisimme mahdollisimman hyvän pohjan mahdollista koe uraa varten. Ohjaajan sanoin, koira on alo-ainesta. Jarrustuspyöränä toimiikin enneminkin hermoileva omistaja, joka ei pääse rimakauhustaan yli. Kurssin aikana tuli monta kertaa se tunne, että tämä koira kyllä tekee ja osaa, joten luottamusta Uskon suuntaan olisi vain osattava lisätä enemmän ja enemmän. On se kyllä etevä poika ei siitä päästä yli eikä ympäri.

Ainut asia, jota mietin on tekeekö tuo koira töitä enemmän sen palkan , kuin itse tekemisen ilosta. Onhan Usko toki nuorikin, joten en asiaan ole asiasta harmaita hiuksia onnistunut saamaan, mutta välittöminä toimenpiteinä tulee palkan ekspontentiaalinen vähentäminen, oman kehumisen ja kiinnostuksen lisääminen, sekä muutenkin suhteen pönkittäminen. On niin hankalaa arvioida omaa suhdetta koiraan, kun ei ole sellaista koskaan aiemmin omistanut, ja välillä sitä toivoo että olisi joku kertomassa miten tehdä ja toimia, jottei juna karkaisi ihan rauteiltaan.

Toinen käydyistä kursseistamme olikin sitten hakukurssi. Kurssin rakenne koostui myäs viidestä kerrasta sisältäen haku-lajin perusteet, esine-etsinnän sekä pelastushaun alkeet. Alkuun teimme yksinkertaisia, helpotettuja pistoja ja loppua kohti luonnollisesti vaikeutimme pistoja ja lisäsimme niiden määrää. Porukkaan mahtui kokeneempaakin väkeä, joka puolestaan sitten opasti tälläistä kokematontakin osaanottajakaartia.

Uskon toiminta metsässä ylitti odotukseni. Se irtosi pistoille erittäin hyvin, ei ujostellut ja teki suoria suorituksia kerta toisensa jälkeen. Loppua kohden, ilmeni kyllä hieman pientä epävarmuutta kun maalimies olikin yllättävän kaukana eikä putkiaivoisen koirani hahmotuskyky havainnollistanut, että metsä jatkuukin pidemmälle. Ohjaajamme totesi että syy saattaa olla Uskon nuoressa iässä, ja että se on vielä hiukan epävarma, mutta ajan kuluessa sekin helpottuu.  Muutaman haamun jälkeen , koira kuitenkin irtosi kauemmas ja maalimiehet eivät jääneet metsään odottamaan turhaan. Usko ei yllättäyt vain minua ,vaan myös muut, joskus puhuttiin collieiden uudesta tulemisesta harrastusrintamille ja olen todella iloinen jos saan olla sitä kelkkaa vetämässä omalta osaltani eteenpäin. :)

Ja sitten haasteeseen. Josefina ja Darwin haastoivat meidät Liebster Awardin Haasteeseen. Ja vastaamaan 11 kysymykseen, joten tässähän näitä tulee.

"Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle."

Sääntöjä: 
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille."

1. Millaisen koiran haluaisit seuraavaksi?

No collienpa tietysti. ;) Olen menettänyt sydämmeni tälle rodulle, en pelkästään Uskon vaan muiden rotunsa edustajien myötä.  Siinä on kaikkea sopivassa suhteessa ja kaupan päälle sitä kestää katsella :)

2. Miten ruokit koiraasi/koiriasi?

Usko syö tällä hetkellä Trovetin peura&peruna nappulaa. Lisänä menee noin kolme kertaa viikossa; kalkkuna ja naudan vatsa. Lisäravinteina käytämme; Lohiöljy, auringonkukkaöljy, stomax jauhe sekä satunnaisesti enteromicro kapselit.  Treeninameina käytämme lähinnä omia nappuloita ja kanan sydäntä ja kivipiiraa. 

Usko syö kolme kertaa päivässä aamulla noin 8 aikoihin, iltapäivällä noin 15:00 ja ilalla noin 20:00. Treenipäivinä ruokailukertoja on yksi vähemmän. 

3. Onko sinulla koirallasi jotain omaa biisiä, joku josta tulee aina koirasi mieleen? Miksi juuri se?

Uskolla on itse asiassa kaksikin omaa biisiä :D 

1.  Koska Usko todella luulee että kaikki rakastaa sitä.  Biisissä on menoa ja letkeää meininkiä ja sitähän tuo koira on itsekkin on. 

 

2. Kuvaa enemmän Uskon ja meikäläisen välistä suhdetta :) Usko vie ja meikä tulee perässä. 

4. Jos koirasi saisi nyt pentuja/urostasi käytettäisiin jalostukseen, ottaisitko pennun? Miksi/miksi et?

En ottaisi. Usko on luonteeltaan loistava koira joka sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen ja josta löytyy potkua harrastuksiinkin, mutta vatsavaivat ovat päällimmäisin syy miksi en käyttäisi/ antaisi käyttää tuota jalostukseen. En haluaisi ottaa pentujen kohdalla riskiä, että ne kärsisivät samasta vaivasta. Usko kohdalla luulen että kastrointi on järkevämpi vaihtoehto.

5. Onko koirasi värikoodattu, hankitko varusteet väriä silmälläpitäen?

En suoranaisesti :D Tietyt värit sopivat tietysti toisia paremmin ja olen tietenkin enemmän tyytyväinen tuotteeseen mikäli siitä löytyy jotain kivaa väriä. Kuitenkin ostan tuotteet koiralleni puhtaasti niiden mukavuuden ( koiran kannalta) vuoksi. Väri on toissijainen seikka.

PS: Tosin on myönnettävä etten ostaisi koiralleni pinkkejä tavaroita. 

6. Koirasi täydellinen päivä?

Aamulla iso annos ruokaa, sen jälkeen riehumista bestiksen Saskan kanssa, väsyneenä kotiin ja nukkumista, sitten leikitään mamman kanssa kyllästymiseen asti, taas iso annos ruokaa, loppupäivä ulkona irti ja luonnollisesti Saskan kanssa :) Kotiin vasta kun jalat pettää alta. Ja sitten taas iso annos ruokaa. 

7. Onko sinulla mietittynä nimet jo mahdollisille tuleville koirillesi?

Olen hieman ehtinyt miettiä mahdollisia nimiä tuleville koirille :D Kukapa nyt ei miettisi. Haluaisin että koirillani olisi jotenkin yhteensointuvat nimet, samoja kirjaimia, joku muu yhdistävä tekijä yms. Jos kotiin tulisi uros kutkuttaisi nimi Toivo :D Koska noh, Usko, Toivo ja Rakkaus, ya know. Nartun nimeksi sitten taas... noh mietittyä on tullut nimiä; Dina, Ylli, Inka, Tinka, Vinha Jne. 

8. Tykkääkö koirasi kissoista?

Paha sanoa kun en kissaa omista. Onhan tuo niitä nähnyt ja kiinnostusta osoittanut. Uskon että yhteiselokin voisi onnistua, mikäli saisivat toisiinsa rauhassa tutustua. 

9. Jos et enää koskaan saisi ottaa samanrotuista koiraa kuin sinulla on nyt, minkä ottaisit ja miksi?

Meikäläisellä on niin paljon ihannerotuja onko pakko valita vain yksi ? Noh.. astetta aktiivisempi aussie tai bortsu voisivat olla vaihtoehtoja. Mutta miksei sitten aina yhtä lempeä ja kiltti kultsu tai berni. Hieman samanlainen ja astetta pienempi vaihtoehto olisi tietenkin sheltti. Mutta entäpä Beauceron? Tai..tai uuu Dalmatialainenkin olisi kiva! 

10. Mielipiteesi koiranäyttelyistä?

En ole koiranäyttelyihmisiä, koska arvostan koirissa enemmän ns käyttö-ominaisuuksia. Koiranäyttelyt ovat mielestäni myös hieman hakuammuntaa siinäkin mielessä, että se mikä on hyvä yhdelle ei välttämättä kelpaakkaan toiselle sillä jokainenhan tulkitsee rotumääritelmää omalla tavallaan. 

11. Unohtumattomin hetki koirasi kanssa?

Jokainen hetki on omalla tavallaan unohtumaton, olen vain niin onnellinen että minulle on siunaantunut noinkin mahtava koiruus. Unohtumattomin hetki oli ehkä se kun olimme lähdössä pois kasvattajan luota päivää ennen kuin haimme Uskon. Muistan katsoneeni taakseni ja huomasin että muut pennut nukkuivat, mutta yksi oli noussut istumaan aitauksessa ja katsoi meihin päin. Viisaimmat varmaan aavistavat kuka se siellä tuijotti ;) Usko lienee tietänyt , että tässä olivat hänen ihmisensä ja ihmetteli miksei hän vielä päässyt mukaan. 

Ajattelin haastaa tänään oman sisareni ( http://beebeemyvalentine.blogspot.fi/) kertomaan oman tarinansa Uskosta, koska onhan se myös hänen koiransa. :) Nämä kysymykset on tarkoitettu juurikin hänelle. 11 blogia en kykene tähän haasteeseen tunkemaan :D 

1. Millä tavalla elämäsi on muuttunut koiran tulon myötä? ( Hyvät ja pahat puolet)
2.  Onko koirallasi outoja tapoja? 
3. Mikä on parasta koirassasi, mitä voisit muuttaa? 
4. Jos joskus saat toisen koiran ottaisitko samanrotuisen vai vaihtaisitko rotua, miksi /miksi et?
5. Mitä ajattelet koirahullusta sisarestasi ( vastaa rehellisesti) ? ;) 
6.  Oliko sinulla ennakkoluuloja ( Uskon) rotua kohtaan, kun kuulit että sellainen talouteen saapuu. Ovatko ennakkoluulot pitäneet paikkaansa vai ovatko ne muuttuneet? 
7. Jos olisit nimennyt Uskon, mikä nimeksi olisi tullut?
8.  Lempivärisi collierodussa?
9.  Milloin koirasi on onnellisimmillaan?
10.  Mitä asioita koiranjalostuksessa haluaisit muuttaa?
11. Unohtumattomin kokemuksesi koirasi/ koirien kanssa? ( anteeksi Jose :D oli pakko, oli vaan niin hyvä kysymys) 

Suvi suloinen

Hyvää alkanutta kesäkuuta kaikille!


Kesä on saapunut ja jos sitä ei huomaa ulos katsoessa, niin sen huomaa viimeistään siitä kun koira on tiputtanut viimeisetkin karvansa ja kämppä näyttää siltä kuin karvainen tornado olisi pyörähtänyt kylässä.

Sillä välin kun muut lusivat lomilla, meikäläinen on aloittanut työt. Vietimmekin tuossa toukokuun ajan hiljaiseloa, sillä halusin ottaa parista lomaviikostani iron irti, ja olla tekemättä mitään järkevää. Koiralle tämä tarkoitti treenitaukoa, touhuamista koirakavereiden kanssa ja pitkiä lenkkejä.

Asiasta kukkaruukkuun, tänään on se päivä jolloin on kulunut tasan vuosi siitä kun eräs nimeltä mainitsematon pinokkio muutti luokseni asumaan. :) Asiaa juhlistettiin Jodan, lyhytkarvaisen colliepojan seurassa, jonka kanssa pistettiin myös pieni hehtaari metsää uusiksi. Kuvia tästä kohtaamisesta postauksen loppuun :)

Mitäpä vuosi onkaan siis pitänyt sisällään? Ensimmäisen koiran kohdalla kaikkihan on alkuun opettelua ja koirien maailmaan tutustumista. Näin jälkeen päin ajateltuna olisin voinut panostaa enemmän Uskon pentuaikaan, tein paljon virheitä joita en tuolloin tullut ajatelleeksikaan ja kadun niistä jokaista. Uskon kaltainen koira ansaitsisi paljon paremman ohjaajan, jonka kanssa sen kyvyt pääsisivät uuteen valoon. Ajatus Uskosta jonkun toisen koirana saa minut kuitenkin surulliseksi ja olenkin iloinen että juuri tämä kyseinen koira tuli juuri minulle. Se on opettanut minua niin paljon.  Se opetti että hyvien asioiden eteen on nähtävä vaivaa ja pantava kaikkensa peliin. Se opetti että asioita on tarkasteltava päivä kerrallaan ja huomista on turha murehtia. Se opetti, kuinka ihana rotu collie voikaan olla ja ennenkaikkea se opetti mitä on todellinen ja pyyteetön rakkaus. Kaiken kaikkiaan, se on juuri sellainen ystävä josta haaveilin ja vielä vähän enemmän. Kiitos Usko <3




Ilonaihetta riittää muutakin. Uskon vatsa on ollut täysin oireeton lähes kahden kuukauden ajan. Paitsi että omistaja ei ole enää saanut harmaita hiuksia , on koiran olemus muuttunut positiivisesti. Koiran energiataso on lisääntynyt ja samalla tekemisenhalu sekä iloisuus. Kaikki tämä on ollut paitsi lepäämisen myös Trovetin peura&perunan, enteromicron sekä stomax lisäravinteen ansiota. Kaikki tämä rumba on puhunut ruokaaineyliherkkyyden puolesta ja luulen että oireita aihetti joko riisi, vehnä tai maissi.

Kesän alku tarkoittaa myös koulutuksen osalla uusia asioita. Olemme alustavasti ilmoittautuneet Koirakoulu Napakan tokon alo kurssille sekä hakukurssille. Tokon aloitus napakalla perustuu pitkälti sihen että haluan vahvistaa alon liikkeitä entisestään, saada uusia vinkkejä liikkeiden toimivuuteen  ja valmistaa Uskoa tuleviin kokeisiin.  Napakan ohjaaja kisaa itse koiriensa kanssa evl luokassa, joten olemme hyvissä käsissä.

Tokon lisäksi aloitukseen siirtyy myös haku. Olemme treenanneet hakua tähän mennessä lähinnä leikkimielellä, mutta haaveena olisi saada siitä tokon ohella toinen päälaji. Aika kuitenkin näyttää kuinka koira lajiin syttyy vai syttyykö ollenkaan. Lähtökohdat ovat kuitenkin mielestäni hyvät ja tästä onkin hyvä jatkaa eteenpäin. 

ja nyt kuvia! Kuvien ottajana toimi Noora Palovuori :) Kaikki kunnia hänelle.

Vähemmästäkin juoksemisesta menee pää pyörälle :D

Työ kutsuu Lassie!

Aina muutaman kerran viikossa, pakataan reput ja suunnataan
nokka kohti työmaata. Opiskelijalle jokainen pennonen on tärkeä, ja muutamastakin tunnista saatavat roposet ovat arvokkaita. Henkilökohtaisena avustajana toimiminen ei kuitenkaan ole työ, jolla voisi kuvitella rikastuvansa , eikä se olekkaan työn pääpointti.

Aloitin henkilökohtaisen avustajan hommat noin kaksi vuotta sitten, samoihin aikoihin kun aloitin opiskelun yliopistossa. Homma oli kuin minulle tehty, sain tuottaa iloa jonkun toisen henkilön elämään. Silloin tällöin työssäni törmäsin muuan lapinporokoiraan,joka vieraili talolla aina silloin tällöin tervehtimässä asukkaita ja tuomassa hyvää mieltä. Jo silloin ajattelin , kuinka mahtavaa olisi saada tehdä tätä työtä yhdessä koiran kanssa.

Nykyään Usko kulkee työpaikallani mukanani aina silloin tällöin. Pentuna käytin sitä työpaikallani ihan siitä syystä että se tottuisi pyörätuoleihin ja erinlaisiin ihmisiin, mutta nyt näyttää silti että se meni sinne jäädäkseen . Nykyään, se tietää minne olemme matkalla , kun käännymme tietystä kadunristeyksestä ja osaisi varmasti itsekkin perille jo ilman erinäistä ohjausta. Saavuttuamme ovelle, ihmisten suut kääntyvät hymyyn ja iloiset huudahduset raikavat pitkin käytävää.  Nämä ihmiset eivät ole ainoita , jotka hymyilevät, kun Usko näkee nämä ihmiset sen korvat painuvat päätä vasten, häntä vispaa kuin vimmattu, ja sen kasvot vääntyvät ikäänkuin hymyyn.

Usko tervehtii kaikkia vastaantulevia henkilöitä. Normaalisti ihmisistä täysin riehaantuva koira, kävelee viileän rauhallisesti, antaa rapsuttaa itseään, ja lipaisee hellästi kättä, se tietää että näiden ihmisten kanssa on oltava hieman varoivaisemmin. Kerran muuan nainen silminnähden pelkäsi Uskoa. Koira aavisti tämän, tekeytyi niin pieneksi kuin mahdollista, otti muutaman ryömimisaskeleen ja nuolaisi tämän kättä varovaisesti. Tämän jälkeen nainen kumartui juttelemaan ja rapsuttamaan koiraa, vailla pelkoa.

Kun liikumme avustettavani kanssa, Usko kulkee rauhallisesti mukana. Se ei hötkyile tai vedä vaan kulkee avustettavani tahdissa, ikäänkuin varmistaen että tämä pysyy mukana. Viimeksi avustettavani kysyi, saisiko hän taluttaa koiraa, matkanteko etenikin niin että minun työntäessäni pyörätuolia, avustettavani talutti Uskoa, joka käveli nätisti vierellä.

Väsynyt, mutta onnellinen. Raskas työpäivä vaatii veronsa.

Koiran kanssa liikkuessa huomaa kuinka pienet asiat voivat tehdä ihmiset onnellisiksi. Olemme käyneet monissa paikoissa, invaliditaloista, vanhustenkoteihin. On sanoin kuvaamattoman upeaa, kun normaalisti hiljainen vanha rouva alkaakin yhtäkkiä puhumaan ja kertomaan lapsuutensa koirasta tai kun vaikeasti invalidisoitunut henkilö kurkottaa kättään saadakseen rapsuttaa koiraa.

Ehkä se mitä yritän tällä postauksella sanoa on, pistäkää hymy kiertämään. Käykää koirienne kanssa ilahduttamassa ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta omaan koiraan. Koirat on luotu tänne ihmisten iloksi ja parhaiksi ystäviksi, ja kaikkien tulisi päästä osallisiksi siitä ilosta.

Loppuun vielä kuva kepistä, jonka Usko tänään ulkoillessamme löysi ja toi minulle ...Liekkö ollut puhdasta sattumaa tai sitten tuo koira osaa lukea. "I love you forever"

Maha kuntoon ja kohti uusia tuulia

Hyvää toukokuuta kaikille!

On kulunut pari viikkoa viime päivittelystä tänne ,joten on taas korkea aika päivittää Uskon kuulumisia :)

Aloitetaanpa siitä hyvin perinteisestä murheenkyynistä eli vatsasta. Uskon vatsa on voinut erittäin hyvin. Ruokavalion muutoksen, tarkan eliminaatiodieetin ja enteromicrokapseleiden avulla koirasta on jälleen tullut , oma iloinen itsensä. En oikeasti osaa kuvatakkaan miten iloinen olen ,kun nään koiran temmeltämässä ja saamassa hepuleita kuten aina ennenkin. Kuitenkin, Juha Sipilää tässä lainaten totean " Pessimisti ei pety". En aseta liian suuria toiveita tuon mahan "täysin" kuntoon saamiseen ainakaan vielä, ja on parempi olla liikenteessä hieman pessimistisellä kannalla ,jos jossain vaiheessa tulee takapakkia.

Pari viikko on näin ollen mennyt oikeastaan pelkästään levätessä ja parannellessa, tuota kovan onnen pakkia. Stressiä välttääksemme, ulkoilimme paljon metsissä ja mahdollisimman paljon irti. Treenauskin on jäänyt vähemmälle, stressin välttämiseksi koiran aktivointi on tapahtunut periaatteessa ainoastaan neöjän seinän sisällä, kotioloissa. On se vaan sopeutuvainen elukka! Se ei ole hyppinyt seinille koko tänä aikana ihmetellen ,kun ei mitään tehdä. Kun, viimein eilen sitten otimme hiukan treeniä ja suuntasimme kentälle tekemään hiukan seuruupätkiä ja ihan vain periaatteessa leikkimään ,oli koira kuin ilmiliekeissä. Se sai hepuleita lähes joka liikkeen jälkeen, kehuttuani sitä ja riepotti lelua kuin viimeistä päivää. Hyvä paluu treenikentille etten sanoisi ;)

Jotta tämä blogi ei nyt muuttuisi pelkäksi sairaskertomukseksi, siirtykäämme muuhun asiaan. Viime viikon perjantaina, eli tasan viikko sitten, Usko korkkasi misseily-uransa käyntiin, osallistumalla Josepan perinteisiin Vappumätsäreihin. Vaikka kyseessä olikin vain mätsäri, otti allekirjoittanut sen erittäin suurella jännityksellä, jopa niin suurella etten meinannut edes kehään asti päästä. Usko sijoittui kuitenkin hienosti ja sain ensimmäisestä kehästä Punaisen nauhan. :) Vaikka koissu yrittin tappaa tuomarin suuteloimalla tätä, kuten ranskalaiset kuunaan, olin silti todella ylpeä pojasta. Se jaksoi pääosin hienosti keskittyä itse tekemiseen, eikä hökellellyt turhia.

Samaan syssyyn ilmoittauduimme, paikan päälle alkavalle koiratanssikurssillekin :D. Isä kysyi kuullessaan asiasta: " Jaa, meinasittekos vallan Tanhua, Tangoa vai peräti Tankotanssia. Olen jo ties kuinka kauan seurannut koiratanssikilpailuita ja esityksiä, ja haaveillut salaa että " hei tuotahan olisi ihan jees päästä kokeilemaan". Parhaimmillaan esitykset ovat niin lumoavan upeita että pari kertaa on tullut kyyneleitäkin vuodatettua.

Eli välillä muutakin kuin epäonnea :) On vaan niin huippua nähdä että oma koissu voi hyvin. Jos luoja suo tästä alkaakin sitten uusitreenauskausi ja uudet kujeet :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Oon yksivuotias, oppimaan innokas!

Niimpä niin

Tänään 16.4.2015 Täytti, Millake's noble brine anti alias Usko tasan yksi vuotta! Sillä aikaa kun emäntä on puinut ajanlentoa ja omaa ikääntymistään siinä sivussa, on haukku toipunut viikon lääkärireissusta hyvin :) Tuloste ei ole vieläkään ihan normaalia, mutta pikkuhiljaa kohti parempaa suolentoimintaa...


You know I can't smile without you     
I can't smile without you
I can't laugh and I can't sing
I'm finding it hard to do anything
You see I feel sad when you're sad
I feel glad when you're glad
If you only knew what I'm going through
I just can't smile without you

You came along just like a song
And brightened my day
Who would of believed that you were part of a dream
Now it all seems light years away


Onnea Usko rakas!

Kun pakolliset onnentoivotukset on huudeltu..siirryn muuhun asiaan. Saimme haasteen Ilonalta ja Halti pojalta.  Tarkoitus olisikin nyt vastata haasteeseen ja vastata kouralliseen collieaiheisia kysymyksiä :)



1. Miten päädyit ottamaan collien?
Aloitetaas sitten ihan alusta... Kun perheeni joutui luopumaan labradorinnoutaja Dannystä, minun ollessani noin 10 vuotias, haaveilin pitkään toisesta labbiksesta. Sekin olisi ollut tietenkin poika ja nimeltään Danny. 

Ikää kuitenkin karttui ja rotuvaihtoehdot vaihtuivat. Katseeni kääntyi paimenkoiriin ja erityisesti saksanpaimeniin, mutta rotu jäi pois vaihtoehdoista terveystilanteen vuoksi, enkä ensikertalaisena olisi muutenkaan välttämättä olisi pystynyt hallitsemaan kys. rotua. 

Lukio-aikoina, liityin joensuun dog-sitteri kerhoon ja sitä kautta sain kokemusta eri roduista. Työskenneltyäni noin vuoden sitterinä kohtasin collien. En normaalisti sano ,että se oli rakkautta ensisilmäyksellä, koska en oikein usko sellaiseen , mutta nyt teen poikkeuksen. :) Se koira valloitti sydämmeni aika lahjakkaasti. Lenkiltä tultuamme pestessäni sen tassuja, painoin pääni sen paksuun karvaan ja olimme siinä ties kuinka kauan. Silloin päätin että haluan joskus collien.

 Tappelin pitkään lyhytkarvaisen ja pitkäkarvaisen version välillä, ja loppua kohti totesin että antaa kohtalon päättää, se kumpi versio ensin vastaan tulee ulkona muuttaa luokseni. En koe rotujen välistä eroa suurena, ja pidänkin hyvää nahkaa ja pehkoa hyvin samankaltaisina.  Samaisena päivänä kesätöissä sitten tiirailin ikkunasta ulos ja kas..kas muuan nainen ulkoilutti ei yhtä vaan peräti kolmea pehkoa.. ( kys henkilö tunnistanee itsensä tekstistä...) Päätös oli tehty :)

2. Mitä ominaisuuksia tahtoisit colliessa rotuna parantaa?
Toivoisin että kasvattajat kiinnnittäisivät huomiota eritoten rodun terveyteen, toimintakykyyn, ääni-ja alustavarmuuteen sekä rohkeuteen. Lukiessa ihmisten kokemuksia rodusta kuulee usein puhuttavat aroista ja hermoheikoista koirista, ja vaikka en itse ole näitä tavannut niin en kyseenalaista etteikö tälläisiäkin koiria olisi. Ylipäätään hajontaa collierodussa olisi hyvä saada jotenkin tiivistettyä.


3. Onko koirasi mielestäsi sellainen, kuin kuvittelitkin collien olevan? Yllättikö jokin?
Usko on vastannut aika pitkälti odotuksiani. On kuitenkin muutama asia joista olen yllättynyt. Ensinnäkin kun luin collien rotumääritelmää, kuvittelin saavani vieraisiin pidättäytyväisesti suhtautuvan koiran jolle se oma porukka on se paras. Ja kukkaset, tuo rakastaa kaikkia ja kaikkea :D Pidättäytyväiseksi sitä ei voine siis sanoa...

Myös rohkeus ja oma pää yllätti. Tuo ei tee oikeastaan mitään ns ilmaiseksi ja yhteistyön halua on saatu hakea. Nykyisin Usko kyllä tekee hommia aika mukavasti ja taitaa , ainakin salaa, tykätäkin siitä ;) 

4. Oletko miettinyt, tuleeko seuraavakin koirasi olemaan collie, vai jotakin muuta rotua?
Ainakin toistaiseksi haaveilen toisen collien ottamisesta. Tässä rodussa on jotain sellaista mikä tuntuu omalta. Kuitenkin listallani on monta rotua, jotka kiinnostavat jollain tasolla, mainittakoon nyt esimerkiksi bordercollie, kelpie sekä lanchashire heeler. :) Aika kuitenkin näyttää minkäläisiä karvaturpia talossa tulee asustamaan ;) mutta sanottakoon etten colliesta hevillä luovu.
5. Mikä on koirasi huonoin puoli (yksi ominaisuus)?
Ehdottomasti mahavaivat. Jos saisin yhden ominaisuuden koirastani pois niin se olisi ehdottomasti tuo. Joka päivä on omanlaisensa jännitysnäytelmä kun pitää miettiä minkä laista tulostetta koira tällä kertaa perästään päästää . Onneksi tähänkin voidaan todeta että elämä tälläisen herkkämasunkin kanssa onnistuu kunhan on vain tarkka mitä tuo suuhunsa pistää... Ruokavalio on meillä nyt hiukan hakusessa , mutta katsotaan..katsotaan.

6. Entä paras puoli (yksi ominaisuus)?
Ehdottomasti ehkä sopeutuvuus eri tilanteisiin. Tuon kanssa voi oikeastaan mennä ja tulla kuinka lystää eikä koskaan tarvitse pelätä, etteikö se pärjäisi. Esimerkkinä, olimme paimentamassa somerolla Uskon kanssa sen ollessa noin 6kk vanha. Pasilan kiireisellä rautatieasemmalla koira katseli hetken ihmisten vilinää ja kävi sitten nukkumaan kulkuväylän viereen, eikä siitä päätään nostanut vaikka jos jonkin sortin hiihtäjää kulkikin ohi. 

7. Millaisissa tilanteissa koirasi haukkuu?
Kiihtyessään treeneissä, kotona leikkiessä tai katsellessaan toisten koirien treenaamista. Rauhoittumista on harjoiteltu, mutta lisä harjoitusta kaivataan vielä..

8. Millaisia kisatavoitteita sinulla on koirasi kanssa?
Jaa-a , tuota noin. Kun koiran hommasin ajattelin että harrastamme vain omaksi iloksemme ja pään kunnossa pitämisen vuoksi. Nyt voinee sanoa , että suunnitelmat ovat hiukan muuttuneet. Haaveilenkin hiljaa mielessäni että pääsisimme joskus ainakin sinne tokon alokasluokkaan ja miksei BH kokeeseenkin. Tähänkin ei auta kuin sanoa että aika näyttää...

9. Kuinka monta kaulapantaa koirallasi on?
Tällä hetkellä yksi käytössä oleva panta ja varapanta :) En ole pantojen himohamstraaja...ainakaan vielä.. ;D

10. Milloin olet ollut koirastasi erityisen ylpeä?
Silloin kun se hokaa jonkun uuden jutun,( temput, tokoliikkeet).  Silloin kun se käyttäytyy hienosti, etenkin ihmisten kanssa joilla voi olla liikuntarajoitteisuutta ja aina kun se nauttii yhdessä tekemisestä saamalla hepulit :D 

11. Kiinnostaisiko sinua alkaa joskus kasvattajaksi?
En sano etteikö koskaan, mutta sillä kokemuspohjalla mikä minulla koirista on niin ei.... En sano ettenkö olisi salaa mielessäni kuvitellut itselleni kenneliä, ja salaa suunnitellut kasvatusperiaatteita, mutta ainahan saa ajatella ja miettiä.. Olen koira-alalla vasta niin vasta-alkaja että ryömin suurinpiirtein nelin kontin, kun en vielä oikein mistään mitään ymmärrä, mutta eihän sitä koskaan tiedä missä on esimerkiksi 10 vuoden päästä. 


En haasta tällä erää ketään :D Halukkaat saavat toki tämän tehdä jos haluavat :) 

Tutkimuspöydällä

Tervehdys väki!

Koiranomistajan velvollisuuksiin kuuluu yleisesti koiran kunnosta ylläpitäminen, ja tätä arkemme on nimenomaan ollut viimeisen parin päivän ajan. Usko saikin tänä vuonna astetta ikävämmän syntymäpäivälahjan kun mahavaivat palasivat kaksi päivää sitten ja tänään matkamme vei kohti Joensuun kaupungin eläinlääkäriasemaa.

Olen pari päivää ollut niin hermona odottaen kauhulla tämän päivän lääkäriä. Mieleni värittäessä suurimpia uhkakuvia käskee järki samanaikaisesti ottamaan iisisti ja odottamaan rauhassa. Hermoni ovat olleet koetuksella myös jatkuvien painajaisten takia, enkä ole oikein saanut nukkuttua. Painajaisissa kannan elotonta koiraa sylissäni pois eläinlääkäristä..

Pari viimeistä päivää ovat myös muistuttaneet siitä, kuinka voimakkaasti olen kiintynyt tuohon olentoon. Ei ole mitään jota en tekisi Uskon vuoksi, ja menen vaikka harmaan kiven jotta tuo koira saataisiin kuntoon. Se on niin rakas ja paras kaikin tavoin, en vaihtaisi sitä mistään hinnasta <3

Aamulla hermoillessani koiran vointia, hetken helpotusta toi kuitenkin aamulenkki jonka aikana koira piristyi todella paljon. Se leikki, juoksi ympäri silkasta juoksemisen riemusta ja oli vain onnellinen, se sai hetkeksi hermoheikonkin omistajan unohtamaan huolet ja murheet. Kotiin päästyämme koirassa ilmeni kuitenkin muutosta. Usko alkoi kipuilla voimakkaasti, se nousi ylös makuulta jatkuvasti ja vaihtoi paikkaa, liikehtien levottomasti paikasta toiseen. se myös venytteli raajojaan herkeämättä.

Olen lukenut koirien terveyteen liittyviä artikkeleita suhteellisen paljon ja aloin jo epäillä mahdollista mahalaukun kiertymää.. Soitto siis ell ja pääsimme sinne heti lyhyellä varoitusajalla. Koiran olo helpottui selkeästi matkan aikana ja lääkäriin päästessämme Usko oli jo normaali oma itsensä.

Kuitenkin, lääkäri halusi ottaa Uskosta kuvat varmistaakseen ettei sillä olisi mitään epänormaalia suolistossaan. Olin jo siinä vaiheessa sen asteisessa paniikissa että itkin kun koira valui tiedottomana lattialle. Painajaisen näkymä elottomasta koirasta heräsi. Usko kiikutettiin röntgeniin ja minä ja isäni jäimme odotushuoneeseen odottamaan röntgenien sekä verikokeen tuloksia. Aika mateli todella hitaasti, jokainen sekunti tuntui ylitsepääsemättömän pitkältä.

Viimein röntgen oli ohi ja hoitaja tuli ohimennen ilmoittamaan veriarvojen olevan täysin normaalit ja käski odottaa vielä hetken. Kun viimein pääsin koiran luo, se makasi taju kankaalla röntgenhuoneen lattialla. Olin ohimennen kysäissyt olisiko röntgenissä samalla mahdollisuutta vilkaista Uskon lonkkia ja kyynäriä. Kun hoitaja saapui luoksemme hän totesi laajemman verenkuvan olevan normaalit ja lonkkien ja kyynärien näyttävän todella hyviltä. Lisää hyviä uutisia satoi. Suolistossa ei röntgenien mukaan ollut mitään epäilyttävää ja kipuiluun joka Uskolla oli johtui todennäköisesti ilmasta jota suolistoon oli kertynyt runsaanlaisesti. ( syynä varmasti antamani canicur kuuri joka vei ripulin mennessää, mutta aiheutti samalla sitten ummetusta)  Meinasin hyppiä riemusta. Ei vierasesineitä, ei mahalaukun kiertymää, priimat lonkat ja kyynärät sekä loistavat veriarvot <3 olin niin onnellinen että lääkärin saapuessa huoneeseen halasin häntä ja kiitin vuolaasti koiran hyvästä
hoidosta.

Usko-polo heräämössä

Usko sai heräämispiikin ja pikkuhiljaa tajunnan rajamailla seikkaillut haukku alkoi heräillä. Usko reppana ei ollut nukutuksestaan lainkaan iloinen, ja hoiperteli kuin känniläinen illan pimeinä tunteina etsien kotiaan. Jäädessämme odottamaan lääkäriä, Usko viihdytti koko asiakaskuntaa, ulvomalla ja vinkumalla kuin heikkopäinen. Eihän toiselle saisi nauraa, mutta koko tilanteen raukeamisen jälkeen en oikein osannut tehdä muutakaan. :D

Saimme mukaamme lääkkeitä poistamaan mahdollista heräämisen aiheuttamaa pahoinvointia sekä ihmisillekkin tutun cuplaton kuurin sitomaan mahassa olevaa ilmaa itseensä. Uskon haima-arvot lähtivät pidemmälle tutkimuksiin ja niiden tulosten pitäisi saapua huomenissa, lääkärin mukaan niiden mukaan katsotaan sitten jatkotoimenpiteitä. Hänen mukaansa tällä erää näyttää siltä että koiralla on vain poikkeuksellisen reakatiivinen vatsa joka saattaa mennä kuralle pelkän stressin seurauksesta, varma hän ei ole mutta näin hän olettaa. Tämän nojalla,  Usko sai mukaansa myös herkkävatsaisille koirille suunnatun ruuan Royal Canin Gastro Intestinal, josta olen lukenut paljon hyviä kokemuksia.

Vaikka koko episodi voidaan pitkälti pistää meikäläisen heimoherkkouden piikkiin, olen onnellinen että vein Uskon tutkimuksiin ja että mitään vakavaa ei löytynyt :) Emännänkin stressi on lähtenyt purkautumaan päänsäryn muodossa ja burana on bestis ainakin tämän päivän ajan..

Se pakollinen hehkutuspostaus

Kaikki, jotka eilen pistivät päänsä ulos räntäsateeseen tietävät ettei päivä olisi sään puolesta ainakaan mennä huonommaksi. Kuitenkin, jouduin eilen toteamaan että huolimatta surkeasta säästä voi onnistuminen ja ilo kohdata myös harmaana tiistai päivänä, juuri kun sitä vähiten odottaa.

Ahkera koululainen bussissa

Kuten viime postauksessa jo mainitsin, eilen tiistaina alkaisi arkitottiskurssi. Kellon lyödessä 17:00 suuntasimme kohti keskustan bussiasemaa ja sieltä kohti paiholaa ja Oppikoiran koulutuskeskusta. Uskon kanssa on kyllä helppo matkustaa bussissa, se ei ota paineita jytinöistä eikä tärinöistä, korkeintaan katsoo kanssamatkustajia anovasti ja vaatii rapsuttelua.

 Jos jotain negatiivista pitää keksiä niin se on välimatka, mutta ainahan hyvän eteen pitää jonkin verran nähdä vaivaa. Bussi vei meidät Suontauksentien ja paiholantien risteykseen ,josta jatkoimme matkaa kohti oppikoiran koulutuskeskusta. Kävellessäni pitkin peltoista maalaismaisemaa, tuulen ja räntäsateen piiskatessa kasvoja, tuli hetkittäin mietittyä että onkohan tämä nyt ihan hyvä idea. Rämmittyämme 3 kilometrin matkan savihöttöistä tietä pitkin saavuimme oikeaan osoitteeseen, mikä jo sikäli on jonkinlainen ihme silloin kun matkaamme minun muistini ja suunnistustaitojen varassa.
Emme joutuneet odottamaan pihalla onneksi kovin kauaa, kun pääsimme sisälle halliin.

Koirakoulu oppikoiran tilat olivat erittäin siistit ja ja ohjaajamme vaikutti erittäin mukavalta ihmiseltä. Joukkoomme liittyi myöhemmin muitakin ohjaajia ja heidän koiriaan ja kaiken kaikkiaan aloitimme harjoittelut 4 koirakon voimin. Mielestäni ryhmän pieni koko olikin vain lisäplussaa sillä halli ei ollut loppuunsa kovin suuri ja suuremmalla joukolla olisi henkilökohtainen ohjaus jäänyt pakostikin vähemmälle.

Viimeksi kerroinkin että se päälimmäinen syy miksi lähdimme ko.kurssille oli yksinkertaisesti se että haluasin kehittää Uskon häiriönsietokykyä ja kykyä toimia muiden koirien seassa vetämättä niistä liikaa pulttia ja menettämättä keskittymiskykyään. Olinkin jo varautunut siihen että saisin tunnin aikana keksittyä pitämään turhan innokasta lassietani aisoissa sen sijaan että oppisimme jotain uutta.
Tilankin pienyys kauhistutti minua. Koirat joutuisivat olemaan koko harjoituksen ajan todella lähekkäin toisiaan ja se pistikin miettimään tulisikohan tästä nyt mitään.

Kun koko poppoo oli saatu kasaan oli aika aloittaa harjoittelu. Aloitimme yksinkertaisilla harjoitteilla joilla oli tarkoitus motivoida koiraa toimimaan ohjaajan kanssa ja olemaaan välittämättä muista koirista. Pelkoni Uskon häsläämisestä osoittautui täysin turhaksi. Se keksittyi vain ja ainoastaan minuun, saattoi toki katsella muita koiria silloin tällöin  ja ottaa muutaman askeleen kohti, mutta palasi sen jälkeen heti takaisin kun oli aikansa asiaa ihmetellyt. Harjoitusten alkaessa se suorastaan puhkui intoa tehdä hommia ja harjoitusten välissä alkoi tuhista kärsimättömästi kun käskyjä ei tulekaan.  En tiedä mikä ihmeen aivohäiriö sille liet iskenyt mutta jo halliin astuessaan näytti siltä kuin se olisi tiennyt" että hei nyt tultiin töihin me ei leikitä". Tätä minä olin juuri hakenut.  Kun tajusin että ei tämä hurtta mihikään pakene uskalsin jopa päästää sen irti, muiden koirien ollessa vielä kytkettynä.  Se oli minulle kuin pieni lottovoitto.. YESS!! 

Ensialkuun teimme kohdetyöskentelyä, tarkoitus oli saada koira liikkumaan ohjaajansa mukana, ruumiinkieltä hyvänä käyttäen. Tähän sanon heti erään asian. Koska olen hyvin eläväinen ihminen, käytän paljon ruumiinkieltä hyväkseni kommunikoidessani. Innostuessani huidon käsiäni hervottomasti ja huojun kuin kaatumaisillaan oleva puu. Tämä on toisaalta heikkous ja vahvuus koirankoulutuksessa. Yksi syy lisäharjoitteluun lähtemiselleni olikin, että oppisin hallitsemaan kehoani ja välttämään koiran kanssa ristiriitaisia signaaleja. Usko parka, kun saikin tälläisen emännän...

Kun koirat oli jotkenkuten motivoitu kiinnostumaan ohjaajastaan otimme hiukan seuruun alkeita, muunneltuna. Tarkoitus, saada koira ruumiinelekieltä käyttäen saada seuraamaan ohjaajaa, jättäen häiriön sikseen, joka tässä tapauksessa oli palloa pomputtava ohjaaja. Ohjaajan tarkoitus oli kääntyä tarpeelliseksi kokemaltaan etäisyydeltä ohjaajasta poispäin niin ettei houkutus kävisi koiralle liian suureksi.  Olin otettu kun ohjaaja pyysi meitä näyttämään mallia ja Usko suorituikin tehtävästä mallikelpoisesti. Sanottakoon että kyllä se kävi haistelemassa palloa, mutta tuli heti jätä käskystä takaisin. Tästäkin saan syyttää itseäni tein virhearvion päästäessäni koiran liian lähelle häiriötä. Toistojen jälkeen se ei enää jaksanut välittää pallosta lainkaan.

Jatkoimme harjoittelua. Hyväksikäyttäen kehonkieltä tarkoitus oli saada koira peruttaamaan. Olemmekin peruuttamista jonkinverran harjoitelleet, vaihtelevalla menestyksellä tosin. Ongelma olisikin että miten saisin Uskon peruuttamaan ilman että se menisi ns hissinomaisesti alas tai kävisi istumaan. Ratkaisu löytyi käsiavusta. Vein kättäni koiran pään viereen sivulle niin että sen piti ikäänkuin kurkottaa taaksepäin saadakseen namin. Alkuun Usko tarjosikin Istua, tai downia, mutta pian se hokasi homman ja harjoituksen loppuakohden se peruutti kuin vanhatekijä. Harjoittelun aikana sain kuitenkin ohjaajalta palautetta siitä että vein käteni "Peruuttamisasentoon" ennen käskysanaa. Ohjaajamme sanoikin että jottei koira oppisi yhdistämään peruuttamista vain namiin, veisin namikäteni selän taakse, ja ojentaisin sen vasta kun olin antanut käskyn. Pieniä asioita... Mutta tätäkin kikkaa aijon käyttää hyväkseni muissa liikkeissä. Mitä opin, älä hötkyile. ;D

Viimeinen harjoitus olikin sitten se kaikista vaikein. Paikallaan pysyminen. Tarkoitus; koira pysyy paikallaan häiriöstä huolimatta, tässä tapauksessa kauemmas menevä ohjaaja ja ympärillä häsläävät hauvat. Usko suoriutui tästäkin oivallisesti. Lisäsin hieman panoksia huutelemalla ja tanssimalla koiran ympärillä kuin heikkopäinen ja pari kertaa jouduinkin pistämään tanssiin yhtyvän hauvan takaisin aloitusasemaan. Loppu kohti sainkin kävella,tanssia ja heittää vaikka kuperkeikan mutta Usko ei hivuttautunutkaan lähemmäs <3 

Kotiin kun päästiin Ukko painalti melkein suoraan punkkaan, onhan tuo aivojumppa raskasta... Todettakoon tähän nyt vielä että minähän koiran tullessa vannotin, että se ei sitten sängyssä nuku. Minulla on huonoja muistoja koirien kanssa nukkumisesta ( nm kahden kultaisennoutajan kanssa nukkuminen kapeassa sängyssä on yhtä tuskaa)  No katsoppas keppanaa, melkein heti kun olin kellistänyt itseni vaaka-asentoon ylläpuolella oleva naama ilmaantuu sängyn reunalle. Pääsihän se sitten mielensäpäähän eli jalkopäähän, noh olihan se sen ansainnutkin. <3

Vielä lopuksi haluan sanoa, että Uskon mahakin on antibioottien ansiosta tasaantunut ja koira voi hyvin. Pitää vain toivoa että tämä mahan kunto pysyisikin hyvänä.  Maitohappobakteereita naamaan niin eiköhän se tästä.


Näihin kuviin ja tunnelmiin ja tähän biisiin, jota on soitettu kyllä ihan liikaa mutta pistetään nyt silti :D Plussaa minioneille!!